Kun Miikka Kiprusoff yllätti koko jääkiekkomaailman ilmiömäisellä skorpioni-torjunnallaan NHL:ssä

Miikka Kiprusoff on millä tahansa mittarilla katsottuna yksi kaikkein aikojen parhaista suomalaisista jääkiekkomaalivahdeista.

Hänen uralleen mahtuu monta tärkeää ottelua ja torjuntaa, mutta tämä on yksi uskomattomimmista, jonka olemme koskaan nähneet.

41-vuotias Miikka Kiprusoff lopetti aktiiviuransa Calgary Flamesin paidassa NHL:ssä kauteen 2012-2013, mutta ennen tuota hän oli ehtinyt vakiinnuttaa asemansa yhtenä maailman parhaista maalivahdeista ja suurimmista suomalaisista jääkiekkolegendoista.

”Kipper” pelasi Calgaryn paidassa NHL:ssä yhteensä yhdeksän kauden ajan nousten todelliseksi seuraikoniksi ja pokaten itselleen jopa himoitun NHL:n parhaan maalivahdin Vezina -palkinnon.

TPS:n kasvatti aloitti uransa kotimaan liigassa, josta hän siirtyi SHL:ään Tukholman AIK:n riveihin kaudeksi 1996-1997. Tuon jälkeen seuraava etappi oli San Jose Sharksin varaus NHL:ään ja sitä seuraavat kaudet sahausta AHL:n ja NHL:n välillä.

Vasta Calgaryn vuosina Kiprusoff pääsi nousemaan todelliselle tasolleen ja sementoi nimensä maalivahtilegendojen joukkoon.

Uskomaton torjunta

Kipperi pelasi Calgaryn nutussa yli 576 peliä ja voitti niistä 305 pitäen nollat huikeat 41 kertaa. Yksi miehen ikimuistoisimmista otteluista nähtiin kuitenkin ottelussa San Jose Sharksia vastaan joulukuussa 2009.

Ensimmäisen vaikean torjunnan jälkeen Kipper putosi mahalleen, mutta onnistui aivan ilmiömäisillä taidoillaan vielä estämään kiekon valumasta maaliin selkänsä takana.

Tätä torjuntaa ei turhaan ole hehkutettu yhtenä upeimmista, sillä se todella on sitä.

Miikka Kiprusoff – mikä todellinen legenda!

Katso video tilanteesta tästä:

Lue lisää:

Kun Hasek hämmästytti koko kiekkomaailmaa päästämällä kiekon längistä sisään tarkoituksella

Aivan ilmiömäinen torjunta Kipperiltä! Nyt vaan peukut pystyyn ja video jakoon, jotta voimme yhdessä kunnioittaa tämän suomalaislegenda suorituksia! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);