Leijonat kohtaa torstaina puolivälierässä Tanskan MM-kisoissa Sveitsin, mutta keskusteluissa velloo yhä Suomen aiempi ottelu USA:ta vastaan tällä viikolla.
Amerikkalaistähdillä paloi ottelussa pahasti kiinni, kun Leijonat jyräsivät lopulta komeaan 6-2 voittoon.
Yksi suomen kaikkien aikojen kovimmista kiekkolegendoista on antanut oman mielipiteensä koko Suomea alkuviikosta puhuttaneeseen aiheeseen.
53-vuotias Esa Tikkanen on mies, joka tietää mitä tekee, kun hän puhuu jääkiekosta. Tästä todisteena hänen sormiaan koristaa viisi Stanley Cup -sormusta, jotka mies voitti uransa aikana Edmonton Oilersissa sekä New York Rangersissa.
Kiekkolegenda ei voinut olla puuttumatta keskusteluun, kun Yhdysvaltojen NHL-tähtien hermot pettivät pahemman kerran Leijonille hävityssä ottelussa. Osaansa saivat monet suomalaisista pelaajista, sillä USA:n pojat käyttivät taitavasti hyödykseen tietoa siitä, ettei MM-kisoissa kukaan ala tapella heidän kanssaan.
– Raukkamaista. Ne jätkät tietävät hyvin, ettei MM-kisoissa kukaan rupea tappelemaan pelikieltojen pelossa. Sen vuoksi siellä uskalletaan sikailla, Tikkanen latasi Unibetin haastattelussa.
– Joku Patrick Kane ei koskaan tekisi noin NHL:ssä.
Muutama mustelma oli pieni hinta maksaa komeasta voitosta, mutta Pohjois-Amerikkalaisten pelityyli kaipaisi todella muutosta kansainvälisillä jäillä. Kanadan pelaajilla oli nimittäin nähtävissä tismalleen samanlaisia otteita aiemmassa ottelussa.
Tikkasen mukaan kyse on ilmiöstä, joka kukoisti myös silloinkin, kun hän itse kiekkoili.
– IIHF:n pitäisi ohjeistaa tuomarit viheltämään tuollaiset touhut heti pois, Tikkanen linjasi Unibetin haastattelussa.
MM-kisojen otteluohjelman sekä Leijonien pelien aikataulut ja tiedot löydät täältä.
Lue lisää:
Oikeaa puhetta Tikiltä! Laita peukkua ja jaa tätä, jos sinäkin olet samalla linjalla miehen kanssa! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);Marko Anttila paljastaa, millä tavalla hän kuumensi Patrick Kanen – Taustalla yhteistä historiaa