Nuorten kiekko-ottelu lähti täysin käsistä Valko-Venäjällä: pelaajat ja valmentajat mukana ”verilöylyssä”

Nuorten jääkiekko-ottelu venäläisen Rusin ja slovakialaisen Banska Bystrican välillä päättyi valtavaan joukkomyllyyn.

Molempien joukkueiden pelaajat ja valmentajat olivat osallisina reilut kymmenen minuuttia kestäneessä kamppailussa, jonka hillitsemiseen tarvittiin poliisien apuja, kertoo venäläinen Sport-Express -sivusto.

Valko-Venäjällä Mogilevissa järjestetyssä alle 16-vuotiaiden jääkiekkoturnauksessa pääsivät tunteet kuumentumaan oikein kunnolla. Kahden turnauksen ennakkosuosikin välinen ottelu oli ehtinyt kestää vain 12 minuuttia, kun kentällä puhkesi valtava mylläkkä.

Venäläisen joukkueen ja slovakialaisen Banska Bystrican pelaajat ja valmentajat ottivat kaikki yhdessä osaa kamppailuun tönien toisiaan ja vain hetken kuluttua tilanne eskaloitui todelliseksi joukkotappeluksi.

Pelaajat ja valmentajat tappelussa: ”verilöyly”

Rus -joukkueen valmentaja oli viemässä pelaajiaan pukukoppiin, kun tilanne oli eskaloitunut ”verilöylyksi”, kerto turnauksen järjestävässä tahossa työskentelevä Artjom Voronov.

Silloin kaikki lähti käsistä.

– Yksi slovakialaispelaaja meni vastustajien vaihtoaition puolelle ja teki epäkunnioittavia eleitä pelaajia kohtaan. Silloin venäläiset menettivät malttinsa ja tilanne muuttui käsirysyksi, Voronov kuvailee Sport-Expressille.

Kättelivät tappelun jälkeen

Valtavaksi paisunut joukkotappelu päättyi vasta reilun 10 minuutin kuluttua, kun paikalle kutsutut poliisit joutuivat puuttumaan tilanteeseen.

Venäläisjoukkueen valmentaja vietiin hallilta suoraan poliisiasemalle, missä häntä kuulusteltiin lehden mukaan aamu neljään saakka.

– Oli erikoista, että tappelun jälkeen kaikki kättelivät toisiaan ja koko tapahtuma unohdettiin sillä hetkellä. Päätimme kuitenkin yhdessä, että peliä ei pelattaisi loppuun, jotta voisimme välttyä toiselta verilöylyltä, Voronov jatkaa.

Vielä ei ole täysin selvää, millaisia sanktioita joukkueille tai pelaajille tappelusta ollaan langettamassa. Voronov kuitenkin vakuuttelee lehdelle, ettei järjestävä organisaatio olisi voinut tehdä tilanteessa enää mitään muuta.

– Tunteet kuumenevat jäällä pelin aikana ja poikien kilpailuvietit pääsivät valloilleen, eikä kukaan halua luovuttaa. On vaikea yrittää keskeyttää tuollaista tappelua, tai estää siihen johtavia provokaatioita. Se on melkein mahdotonta, sillä se on jääkiekkoa, hän sanoo.

Katso video tapahtuneesta tästä:

https://youtu.be/bZdCAFOn8qM

Lue lisää:

Hetki, jota Oilers-fanit eivät unohda: Risto Siltasen järkyttävän tulinen lämäri, joka tuhosi maaliverkon

window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);