Tennislegenda Rafael Nadal yllätti pallopojan ottelun jälkeen: Tätä peliä ei kukaan olisi uskonut näkevänsä

Usein sanotaan, ettei oman elämän suurimpia sankareita tulisi tavata, sillä todellisuus heistä voi olla toisenlainen kuin päässämme rakennettu kuva.

Espanajalaisen tennislegenda Rafael Nadalin kohdalla vanha sanonta ei kuitenkaan taida pitää paikkaa, ainakin jos tältä pallopojalta kysytään.

Rafael ”Rafa” Nadal on yksi maailman parhaimmista tennispelaajista, joka on pitkän uransa aikana voittanut niin olympiakultaa kuin useita Grand Slam -turnauksiakin.

Vielä 34-vuoden iässä Nadal hämmentää ammattikentillä ja jatkaa kovatasoisia pelejä, kuten hänen pitkäaikaisesta ATP-rankingin ykkössijastaan voidaan päätellä.

Viikonloppuna Nadal eteni Ranskan avoimen tennisturnauksen neljännelle kierrokselle asti, mutta miehen pelihalut eivät loppuneet vielä ottelun päätyttyä. Itse ottelussa Rafa kaatoi Richard Gasquetin suvereenisti kolmessa erässä ja siirtyi tämän jälkeen haastateltavaksi.

Pallopojan unelma kävi toteen

Voittajan haastattelun yhteydessä toimittaja kertoi Nadalille, että yhden ottelussa pallopoikana toimivan pojan suurin haave olisi saada pelata edes yksi pallo Nadalin kanssa tennistä. ATP-listauksen kärkinimi ei jäänyt sanattomaksi, vaan asteli välittömästi laukulleen ja kaivoi esiin pallon sekä kaksi mailaa.

Toisen näistä hän ojensi kyseiselle pallopojalle.

Koko satapäisen yleisön riemuitessa stadionilla Nadal ja pallopoika pelasivat rauhalliseen tahtiin yhdessä pelin, jota tuo poika ei varmasti ikinä tulisi unohtamaan.

Voit katsoa videotallenteen tilanteesta tästä:

https://twitter.com/twitter/statuses/1002937683608506368

Lue lisää:

Tämä valtava annos on Aleksandr Ovetshkinin salainen ase – Nauttii järkyttävän hiilaripommin ennen kotipelejä

Mahtava teko! Juuri tästä urheilussa on pohjimmiltaan aina kyse! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);

 

Lue lisää aiheesta...