Rahat tiskiin: Liverpool maksoi historian suurimman siirtokorvauksen uudesta maalivahdistaan

Mestarien liigan finaaliin asti päässyt Valioliiga-seura Liverpool päätti pistää tuulemaan oikein kunnolla, kun se hankki itselleen uuden maalivahdin.

Seura sijoitti maailmanennätykseksi asti nousseen summan rahaa maalivahtiin, joka saapuu seuran riveihin AS Romasta.

Liverpool pelasi hienon kauden Valioliigassa ja pääsi Mestarienliigassa aina finaaliin saakka, jossa joukkue kuitenkin kompastui maalinsuulla olleen Loris Kariuksen virheisiin. Kaikkea ei tietysti voi laittaa maalivahdin piikkiin, mutta selvää oli, että suurin viha kohdistui juuri maalivahtiin.

Seura päättikin tarttua tuumasta toimen ja alkoi metsästää itselleen uutta maalivahtia, kunnes viimein AS Roma tarttui syöttiin.

Brassivahti siirtyy Englantiin

Liverpool hankki AS Romasta braslilialaisen tähti Allisson Ramses Beckerin huimalla 75 miljoonan euron siirtosummalla, joka on koko jalkapallohistorian suurin ikinä maalivahdista maksettu siirtokorvaus.

Aiempaa ennätystä piti nimissään Juventuksesta Parmaan siirtynyt Gianluigi Buffon.

Allisonista ei ole tulossa kuitenkaan suoraan Kariuksen korvaajaa, vaan seura aikoo luopua kokonaan Simon Mignoletista.

25-vuotias Allison on Internacionalin kasvatti ja edustaa myös Brasilian maajoukkuetta. Hän on edustanut aikuisurallaan vain Internacionalia sekä AS Romaa.

Lue lisää:

NHL-toimittajan hurja arvio: Palkittu suomalaisvahti joutumassa kauppatavaraksi lähitulevaisuudessa

Melkoinen pamautus Liverpoolilta! Uskotko, että uuden maalivahdin turvin seura nauttii menestystä tulevalla kaudella? window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);

 

Lue lisää aiheesta...