Valmentaja asetti Mikael Granlundin täysin uuteen pelipaikkaan: Pelaajien reaktiot kertovat kaiken

NHL-kauden alkuun on enää alle kuukausi aikaa ja kaikki seurat hiovat parhaillaan kokoonpanojaan sekä peli-ilmettään tulevaa kautta varten.

Näin tehdään myös Minnesota Wildin joukkueessa, jonka suomalaistähti Mikael Granlund päätyi harjoituksissa mielenkiintoiseen tilanteeseen.

26-vuotias Mikael Granlund on yksi oman ikäluokkansa lahjakkaimpia suomalaiskiekkoilijoita ja hän on jo kuuden kauden ajan iskenyt tehoja NHL-seura Minnesota Wildin riveissä.

Uransa aikana vikkelä hyökkääjä on ehtinyt hurmata niin suomessa kuin kansainvälisilläkin jäillä, mutta viimeisimmät kaksi kautta hän on takonut NHL:ssä entistä kovempia pisteitä. Osa syynä tähän on se, että Granlundia on alettu peluuttaa laiturina, eikä sentterinä kuten aluksi.

Minnesota Wildin päävalmentaja Bruce Boudreau päätti sekoittaa pakkaa lisää tälle harjoituskaudelle, kun hän kehitti jälleen täysin uuden pelipaikan, johon suomalaistaiturinsa istutti.

The Athletic -lehden mukaan Granlundin ketjuun ylivoimalle istutettiin mukaan Eric Staal, Jason Zucker sekä Ryan Suter ja viimeiseksi lenkiksi samaan ketjuun kaavaillaan puolustaja Matt Dumbaa.

”Ehkä meidän taitavin pelaaja”

Siinä missä ”MG” on aiemmin toimittanut namupasseja ylivoiman oikealla laidalla, on hänet nyt siirretty täysin uuteen tonttiin vasempaan laitaan rakentamaan peliä. Uransa aikana suomalaistähti onkin tullut ennemmin tunnetuksi namupasseista, kuin maalitykin vaistoistaan, vaikkakin myös miehen pistesaldo on viime kausina kasvanut komeaan tahtiin.

Muutos toiseen laitaan ylivoimalla voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta Granlundin valmentajan vastaus joukkuetovereiden reaktioista kertoo asiasta kuitenkin kaiken tarpeellisen.

– Kaikki muut hyökkääjät haluavat nyt pelata oikealla puolella ylivoimalla, koska Granlund on tarjoilemassa syöttöjä heille. Hän pystyy tekemään aina sen tarpeellisen suorituksen. Hän kykenee tarjoilemaan syöttöjä jopa selkänsä takaa Suterille, päävalmentaja Bruce Boudreau ylisti suomalaista.

– ”Granny” on ehkä meidän taitavin pelaaja, enkä usko, että haukun ketään, kun sanon noin. Kun hän saa kiekon, hän on todella erityinen pelaaja, Boudreau jatkoi ylistystään.

Lue lisää:

KHL-seuran yllättävä ratkaisu: Liigassa loistaneelle suomalaislaiturille lähtöpassit vain 5 ottelun jälkeen

On se vaan kova! Pistä peukkua, jos sinäkin uskot Granlundin pystyvän iskemään tällä kaudella uuden piste-ennätyksen! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);