Patrik Laine näpäytti epäilijöitä parhaalla mahdollisella tavalla – Iski kauden toisen hattutemppunsa NHL:ssä

Winnipeg Jets kohtasi yön NHL-kierroksella Vancouver Canucksin ottelussa, joka päättyi lopulta Jetsin 3-6 voittoon.

Illasta teki suomalaisittain kaunista katseltavaa se, että Jetsin hyökkääjä Patrik Laine onnistui ottelussa viimeistelemään jo kauden toisen hattutemppunsa.

Patrik Laine on ollut yksi suomalaisen jääkiekon puhutuimmista hahmoista siitä lähtien, kun hän nousi komeetan lailla nuorisotähdestä NHL:n puolelle ja jatkoi suvereenia dominointia maailman kovimmassa kiekkoliigassa.

Miehen nimi on noussut Suomessa jo sille tasolle, että kaikkea hänen tekemistään seurataan erittäin tiiviisti, jonka takia moni on myös ihmetellyt miehen vaikeaa alkukautta. Punalamppu ei ole syttynyt kauden aikana vielä sellaisissa määrin kuin monien päiväunissa viime kauden jälkeen toivottiin, mutta Laine on silti tehnyt vakuuttavaa jälkeä.

Kauden toinen hattu

Maanantain ja tiistain välisenä yönä Laineen edustama Winnipeg Jets kaatoi Vancouver Canucksin maalein 3-6, ja noista maaleista peräti kolme oli suomalaishyökkääjän käsialaa.

Kauden toisen hattutempun viimeistellyt Laine siis ratkaisi ottelun voittomaalillaan ja iski sen jälkeen vielä peräti kaksi osumaa varmistaen nöyryytyksen.

Mainittavan arvoista on myös se, että jokainen Laineen maaleista syntyi tasakentällisin, vaikka mies on tällä kaudella aiemmin onnistunut maalinteossa lähinnä ylivoimalla. Illan viimeisen osuman Laine kuittasi tyhjään maaliin.

Hienoa, että Laine sai jälleen pistehanat auki! Laita peukkua, jos uskot miehellä olevan mahdollisuus voittaa NHL:n maalipörssi tällä kaudella! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);