Leijonien hurjat otteet saivat ruotsalaisasiantuntijan menettämään hermonsa: ”Tämä on ärsyttävää”

Suomi on avannut jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut Tanskassa kolmella upealla voitolla pienemmistä maista.

Ensin kyytiä saivat Etelä-Korea ja Latvia maalein 8-1 ja tiistaina vuorossa oli 7-0 selkäsauna norjalaisille.

Leijonien otteet ovat nostattaneet karnivaalitunnelmaa Suomessa, mutta naapurimaassa pelit eivät ole antaneet aihetta hymyyn. 

Suomen kolme ottelua tämän kevään MM-kisoissa ovat kaikki päättyneet jääpallolukemilla, kun Etelä-Korea, Latvia ja Norja ovat joutuneet nöyrtymään Leijonien nuoren ja taitavan joukkueen edessä.

Suomen maaliero kolmen ottelun jälkeen on turnauksen kärkikastia yhdessä Venäjän kanssa, kun Suomella tilastot näyttävät lukemia 23-2 ja Venäjällä taas 20-0.

Voitot ova tulleet pienempiä kiekkomaita vastaan pelatuista otteluista, mutta ne ovat antaneet paljon tärkeitä onnistumisia sekä itseluottamusta nuorelle joukkueelle kisoissa.

”Surullista katseltavaa”

Ruotsissa suomalaisten murskajaiset ovat kuitenkin saaneet aikaan harmaita hiuksia.

– Tämä on todella ärsyttävää. Peli on niin huonoa. Lars Haugen päästi helpon maalin heti ensimmäisessä erässä ja sen jälkeen olin todella pettynyt siihen mitä näin, Ruotsin TV10:n asiantuntija Erik Granqvist tilittää Exprsessen -lehdelle.

– Olen nähnyt niin monta peliä, jotka ovat repsahtaneet näin. Puolustajat ovat myöhässä ja yhteispeli on aivan olematonta, hän jatkaa.

Taustalla ei kuitenkaan ole ruotsalaisasiantuntijan viha Leijonia kohtaan, vaan kritiikki koko MM-kisa järjestelmälle, jossa mukana on yhteensä 16 joukkuetta. Asiantuntijat ovat jo heti kisojen alusta lähtien esittäneet soraääniä sen suuntaan, että jatkossa heittopusseiksi nyt jääviä maita ei tarvitsisi kisoissa nähdä enää.

– Suomalaiset vain leikittelivät heidän kanssaan ja oli hienoa nähdä miten he pelasivat. Norjalaisten pelaaminen taas oli surullista katseltavaa, Granqvist lopettaa.

Lue lisää:

Leijonat dominoivat pistepörssiä: Ilmiömäiset tehot mättänyt kaksikko matkalla uuteen kisaennätykseen

Oletko samaa mieltä asiantuntijan kanssa siitä, että kaikilla mailla ei pitäisi olla asiaa MM-kisoihin? window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);