IL: Eeli Tolvaselle sorvattiin uskomaton sopimus – samat ehdot kuin NHL:n kovimmilla supertähdillä

Jokereiden paidassa kautensa päättänyt Eeli Tolvanen matkaa keskiviikkona Nashvilleen, jossa pelit jatkuvat tiettävästi Nashville Predatorsin paidassa NHL:n puolella.

18-vuotiaan superlupauksen kausi on ollut nousujohteinen ja odotukset ovat maalitykin kohdalla kovat myös rapakon tuolla puolen.

Iltalehden mukaan Tolvaselle onkin sorvattu maailman luokan tulokassopimus, jonkalaisia on tähän mennessä nähty vain todellisilla NHL:n ykköstähdillä.

Eeli Tolvasen kausi on tähän saakka ollut melkoinen tuhkimotarina. Nuorukainen hyppäsi KHL:ään Jokereiden paidassa pelaamaan ensimmäisiä miesten pelejä tahkoen kauden aikana uskomattomat tehot ja rikkoen samalla alle 18-vuotiaiden piste-ennätyksen, joka oli aiemmin veneäläistähti Evgeni Kuznetsovin hallussa.

Runkosarjan 49 pelissä Tolvanen kirjasi itselleen tehot 19+17=36 ja jatkoi samaa tahtia pudotuspeleissä takoen 11 otteluun tehot 6+1.

Kauden aikana läpimurtonsa miestensarjassa tehnyt Tolvanen pääsi myös haistelemaan maajoukkuepelejä, joissa hän olikin yksi suomen kantavia voimia olympialaisissa sekä EHT-turnauksessa.

Jokereiden kauden päätyttyä KHL:ssä oli Tolvasen ympärillä paljon kuhinaa, sillä Nashvillen puolelta oli annettu pitkin kevättä signaalia, että nuori supertähti haluttaisiin saada organisaatioon mahdollisimman nopeasti.

Maanantaina Jokerit tiedotti sivuillaan Tolvasen sopimuksen olevan purettu ja nuorukainen matkaakin keskiviikkona Nashvilleen tutustumaan NHL-kuvioihin. Iltalehden saamien tietojen mukaan Tolvasen allekirjoittama kolmen vuoden tulokassopimus hakee vertaistaan suomalaispelaajien keskuudessa.

Paras sopimus, mitä on saatavilla

Viime vuosina varatuista pelaajista sellaiset tähdet kuten Connor McDavid, Auston Matthews sekä Niko Hischier ovat onnistuneet saamaan itselleen vastaavan sopimuksen.

– Eelin sopimus on paras, mitä voi saada. Tällaisia sopimuksia saavat yleensä vain top-3 varaukset, Tolvasen agentti Tomi Haula kertoi lehdelle.

Uuden sopimuksen myötä Tolvasen palkka on kaudesta 925 000 dollaria. Tähän päälle tulevat vielä bonukset, joiden avulla NHL-pelaajat voivat ensimmäisilläkin kausillaan päästä jo miljoona tuloille. A-luokan bonuksien avulla tulokkaat voivat tienata maksimissaan 850 000 dollaria lisää, mutta tämän lisäksi sopimuskeen sisältyy B-luokan bonuksia, jotka vaihtelevat pelaajakohtaisesti.

Tolvasen kohdalla B-bonusten määrä saatiin sovittua uskomattoman korkealle, sillä nuorukaisella on Iltalehden mukaan mahdollisuus tienata jopa 2 miljoonaa dollaria kaudessa. Tällöin hän jättäisi tuloissa taakseen esimerkiksi Patrik Laineen, jonka vastaava luku on kaikkien bonusten kanssa 1,8 miljoonaa.

– Sopimuksessa on pykälä, jonka perusteella hän voi lähteä takaisin Eurooppaan, jos ei pääse pelaamaan Predatorsisssa. Predators ei voi määrätä häntä AHL:ään, Haula jatkaa.

Nyt on kova sopimus kädessä! Laita peukkua, mikäli uskot, että Tolvanen pystyy ottamaan paikkansa Predators-miehistössä! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);