25-vuotias Kalle Kossila on pelannut huikean kauden AHL:ssä, jossa hän nakutteli pisteitä San Diego Gullsin riveissä jäätävään tahtiin.
Kaudella myös 10 ottelun verran NHL-peleihin tutustunut nuorukainen ei kuitenkaan ole omien sanojensa mukaan saanut minkäänlaisia yhteydenottoja Leijonilta kevään MM-kisoihin liittyen, kertoo Iltalehti.
Kalle Kossila on yksi niistä Pohjois-Amerikassa pelaavista suomalaisnimistä, jotka saattavat olla suurelle yleisölle hieman tuntemattomampia. Kovan luokan pelimies on kuitenkin takonut kuluvalla kaudella Anaheim Ducksin AHL-organisaatio Sand Diego Gullsin riveissä 55 otteluun tehot 21+33=54, eli melkein piste per peli tahdilla.
Vaikka AHL onkin NHL:n farmiliiga, niin pelit ovat kovatasoisia ja siellä pärjäävä pelaaja, kuten Kossila, olisi varmasti kova lisäys Suomen maailmanmestaruuskisoihin kasamaan joukkueeseen, jonne NHL-pelaajia ei tunnu olevan tulossa ainakaan kovin sankoin joukoin.
Grankulla IF:n kasvatti siirtyi Jokereissa ja Bluesissa vietettyjen junnuvuosien jälkeen pelaamaan yliopistokiekkoa Yhdysvaltoihin, joihin on jäänyt. Opiskeluiden päätyttyä vuonna 2016 hän allekirjoitti kahden vuoden mittaisen sopimuksen Anaheim Ducksin kanssa, mutta kokemukset NHL:n puolelta ovat vielä jääneet vähälle, vaikka 25-vuotias Kossila onkin tykittänyt farmissa kovia tehoja.
Ei kutsua MM-leirille
Nyt kun keskustelut Leijonien kokoonpanoista kevään MM-kisoihin käyvät kuumana, niin Kossilan tilanne kuulostaa entistä oudommalta. Iltalehdelle antamassaan haastattelussa hyökkääjä kertoo, ettei häneen ole koko kauden aikana oltu kertaakaan yhteydessä liittyen Leijonissa pelaamiseen.
– Koko kauden aikana minuun ei ole oltu yhteydessä. Ei ole kysytty halukkuuttani kisoihin, Kossila kertoo lehdelle.
Maajoukkueen johto on kuitenkin käynyt keskusteluja hänen agenttinsa kanssa, mutta kutsua mm-leiritykseen ei silti nuorelle hyökkääjälle tullut.
Hieman omituinen tilanne, vai mitä mieltä sinä olet? Olisiko Kossilalla ollut annettavaa Leijonapaidassa Tansakassa pelattavissa kevään MM-kisoissa? window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);