Kanadan juniorisarjaa dominoinut suomalaislupaus solmi sopimuksen NHL:n huippuseuran kanssa

Kanadan juniorisarjassa hurjaa jälkeä tehnyt Otto Sompi on allekirjoittanut  kolmivuotisen tulokassopimuksen Tampa Bay Lightningin kanssa, seura kertoo tiedotteessaan.

20-vuotias keskushyökkääjä on pelannut Pohjois-Amerikassa kaudesta 2015-2016 lähtien.

Tampa Bay Lightning tiedotti torstai-iltana, että seura on solminut kolmivuotisen tulokkassopimuksen suomalaisen Otto Somppin kanssa.

Somppi saattaa olla osalle suomalaisista hieman tuntemattomampi nimi, sillä mies ei ole pelannut ainuttakaan ottelua aikuisten tasolla kotimaisessa Liigassa.

Jokereiden juniorijoukkueiden kasvatti siirtyi Kanadaan pelaamaan kovatasoista QMJHL:ää kaudelle 2015-2016 ja on siitä lähtien takonut kovaa tulosta Pohjois-Amerikassa.

Kuluvalla kaudella Somppi paukutti Halifax Mooseheadsin riveissä 59 otteluun tehot 28+55=83 ja nuorukaisen +/- lukemakin osoitti komeaa +39 lukemaa.

Joukkueensa paras pistemies oli samalla näillä tehoilla koko QMJHL:n pistepörssin kuudes.

Tampa Bay Lightningin legendaarinen GM Steve Yzerman kertoi Somppin sopimuksesta seuran tiedotteessa.

Somppi on Tampa Bayn alkuperäinen varaus kesän 2016 NHL-draftista, jossa nuorukainen varattiin 7. kierroksella numerolla 206.

Somppi on edustanut Pikkuleijonia neljään eri otteeseen eri ikäluokissa.

Somppi oli mukana voittamassa Suomelle alle 18-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 2015.

Loistavia uutisia! Laita peukkua onnitellaksesi nuorta miestä komeasta suorituksesta! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);