Punainen Mini, joka villitsi koko Suomen

Rallikuski Timo Mäkinen on mies, joka sai koko Suomen kansan rakastumaan Mini Cooperiin.

The Flying Finn -nimelläkin kulkenut Mäkinen aloitti rallitaipaleensa kotimaassa ajaen äitinsä omistamalla Mini Cooperilla.

Saavutettuaan muutamia kärkisijoja pääsi hän lopulta ajamaan tehdastallin minillä, joka vei miehen aina Monte Carlon -ralliin vuonna 1962.

Mäkinen saavutti kisassa pohja-ajan ja kukisti BMC-tallin tehdasautoilla ajaneet kuljettajat. Vuonna 1964 Mäkinen sijoittui rallissa neljänneksi.

Hän on myöhemmin todennut, että Suomen talviolosuhteet sekä kotimaiset talvirenkaat antoivat lumisella radalla suuren hyödyn verrattuna eurooppalaisiin kilpakumppaneihin.

Ensimmäisen Monte Carlon voittonsa mies saavutti vuonna 1965 vaarallisen lumimyrskyn tehdessä keliolot radalla erittäin haastavaksi.Kisaan lähteneistä 237 autosta vain 35 pääsi maaliin ja Mäkinen voitti seuraavaksi tulleen kuljettajan reilulla 13 minuutilla.

Kevytrakenteinen etuvetoinen mini puski läpi kinosten ennennäkemätöntä vauhtia tehden lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin rallimaailmaa seuranneisiin ihmisiin.

Vuodesta 1965 mies myös aloitti Jyväskylän suurajojen voittosasrjansa, joka jatkui aina vuoteen 67 saakka. Seuraavan kerran hän voitti suurajot vuonna 1973.

Voitto ja oikeusmurha

Vuonna 1966 Mäkinen voitti suomen mestaruuden ja saavutti jälleen Monte carlon rallissa ensimmäisen sijan, jonka rallituomaristo kuitenkin hylkäsi. Samalla hylättiin 8 muuta minillä ajanutta kuljettajaa, vedoten sääntöjenvastaisiin valoihin.

Rallin voittajaksi nousi Pauli Toivonen, mutta tämä ei ystävänsä kohtelun takia suostunut ottamaan vastaan pokaalia. Kyse on yhdestä arvostetun Monte Carlon -rallin suurimmasta skandaalista, josta on puhuttu autopiireissä vuosikausia.

Mäkisen tunnetuinta saavutusta voidaan kuitenkin pitää turvallisuuden näkökulmasta hieman kyseenalaisena. Kuuluisassa kuvassa vuoden 1967 Jyväskylän suurajojen Ouninpohjan pikataipaleelta Mäkinen lennätti miniään konepelti auki.

Minin konepellin kiinnitykset olivat irronneet aiemmin, mutta kylmähermoinen rallikuski päätti ajaa erikoiskokeen loppuun ja saavutti lopulta kolmanneksi nopeimman ajan, vaikka pystyssä ollut konepelti haittasikin näkyvyyttä rallipoluilla.

Mäkinen kertoi myöhemmin, että Mini moottori oli lämmennyt aiemmilla pätkillä niin pahasti, että miehet päättivät jättää sen hieman auki saadakseen paremman ilmanvaihdon. Konepelti oli sidottu kiinni vahvalla nahkavyöllä, joka kuitenkin katkesi kesken taipaleen.

Kartturin Pekka Keskitalon mukaan Mäkinen ei edes tarvinnut nuotteja, sillä rata oli miehelle jo entuudestaan niin tuttu.

Katso video Mäkisen legendaarisesta hetkestä tästä: