Brasilian GP:ssä nähtiin sunnuntaina huikea jännitysnäytelmä, kun Ferraria kuljettava Kimi Räikkönen nappasi itselleen kauden 12. palkintosijan sijoittumalla kisassa kolmanneksi.
Kuva palkintopallilta on maanantain aikana levinnyt ympäri maailmaa – sillä se on silkkaa Kimiä.
39-vuotias Kimi Räikkönen teki hurjan tempun sunnuntaina, kun hän nappasi kuluvan kauden 12. palkintopallisijoituksen Brasilian GP:ssä.
Räikkönen oli kisassa lopulta kolmas Red Bullin Max Verstappenin ja Mercedeksen Lewis Hamiltonin jälkeen. Totuttuun tapaan kärkikolmikko nousi kisan jälkeen podiumille, jossa samppanja kuohusi ja brasilialaiset sambatytöt johdattivat kuljettajia tuuletuksissa.
Ele kerää ylistystä ympäri maailmaa
Kimi ”Jäämies” Räikkönen antoi kuitenkin koko maailmalle jälleen yhden syyn lisää rakastaa tätä vähäsanaista ja rehellistä miestä. Hän latasi kisan jälkeen itse palkintopallilta otetun kuvan Instagram-palveluun huvittavan kuvatekstin saattelemana.
Kuvassa muut kisaajat juhlivat iloisesti kauniiden naisten kanssa ja Räikkönen poseeraa ilmekään värähtämättä paikallaan palkintopallilla.
– Im in party mode, Räikkönen kirjoitti kuvan saatesanoiksi.
Vapaasti suomennettuna hän siis tarkoittaa olevansa juhlatunnelmissa, mikä on tietysti selvää, kun tätä kuvaa katselee:
Räikkösen jakama kuva nousi nopeasti uutisiin ympäri maailmaa, jossa useat eri mediasivustot ovat nostaneet sen esille. Kuvaa ja Räikkösen loistavaa saatetekstiä nimitetään yhdeksi hyväksi syyksi, jonka takia Räikköstä on pakko rakastaa.
– Me emme ansaitse Kimiä, WTF1 -käyttäjä vitsailee kuvan yhteydessä.
https://twitter.com/wtf1official/status/1061713947563360257
Klassikkomateriaalia jälleen kerran Jäämieheltä! Pakko laittaa peukkua miehen "juhlatunnelmille"! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);