Tässä islantilaiset ottavat Moskovan kadut haltuun – upealla viikinkihuudolla

Islanti yllätti kertaheitolla koko maailman, kun sen avausottelu Venäjän MM-kisoissa päättyi tasalukemiin 1-1 Argentiinaa vastaan.

Maan fanit ovat tunnetusti äänekkäitä ja näkyviä – tällaisen voiton jälkeen se on tietysti täysin ansaittua.

Katso nyt, kun 30 000 islantilaista jalkapallofania ottivat Moskovan kadut haltuun.

Islannin uskomaton jalkapallosaaga on saamassa jatkoa MM-kisoissa. Maan ensimmäisessä MM-kisaottelussa se onnistui pelaamaan tasatuloksen Argentiinan kanssa, jonka riveissä viilettää sellaisia supertähtiä, kuten Messi, Higuain, Di Maria sekä kumppanit.

Vaikka Argentiina ottikin ottelun alussa johdon, niin Islanti ei suostunut luovuttamaan taistelutta. Tasoitettuaan ottelun peli muuttui jäätäväksi kamppailuksi, kun islantilaiset taistelivat maailman suurimpia supertähtiä vastaan.

Lopulta Messi epäonnistui rangaistuslaukauksessa ja Islanti onnistui pitämään pintansa.

Islantilaiset valloittivat Moskovan

Ei ole siis mikään ihme, että voittoa juhlittiin riemulla Islannissa, sillä saarivaltio saavutti ottelusta historian ensimmäisen MM-pisteensä. Mutta myöskään venäjällä islantilaiset fanit eivät jättäneet ketään kylmäksi. Tuhannet islantilaiset ovat tehneet matkan itänaapuriimme ja valtasivat kaupungin kadut Moskovassa tasapelin jälkeen.

Jo ennen kyseisen ottelun päättymistä liki 30 000 islantilaista (noin 10% koko maan väkiluvusta) kokoontui yhdessä Moskovassa. Kaikki meistä muistavat varmasti islantilaisten huikean viikinki taputuksen kesän 2016 EM-kisoista, josta on tullut maan fanien tavaramerkki. No nyt se on takaisin – ja isompana kuin koskaan!

Vaikka Suomi ei näissä karkeloissa mukana olekaan, niin on mukava nähdä muiden pienten pallomaiden pystyvän haastamaan isompiaan.

Toivotaan yhdessä Islannille menestystä jatkoturnausta ajatellen! 

HUH!