Ruotsin kapteenille langetettiin 60 000 euron sakot MM-kisoissa: Taustalla tämä pieni yksityiskohta

Mainos: Tällä yhtiöllä on yli puolen vuosikymmenen kokemus työvaatteiden tuottamisesta. Nyt he ovat lanseeraamassa uuden tuotteen materiaalista, jollaista et ole käyttänyt koskaan aikaisemmin

Ruotsin matka jalkapallon MM-kisoissa päättyi surullisesti viikonloppuna, kun Englanti oli vahvempi maiden kohtaamisessa ja jatkoi matkaansa välieriin ottamalla voiton maalein 2-0.

Pirteitä otteita pitkin turnausta esittänyt joukkue oli tietysti pettynyt, mutta niin oli varsinkin joukkueen kapteeni, 33-vuotias Andreas Granqvist. Venäjän MM-kisat olivat FK Krasnodaria edustavalle puolustajalle mitä luultavimmin viimeinen esiintyminen maajoukkueen paidassa.

Tappiotakin kivuliaammaksi Granqvistille koitui kuitenkin rangaistus, jonka jalkapalloliitto Fifa päätti miehelle langettaa Englanti-ottelun jälkeen. Fifa nimittäin kertoi mätkäisevänsä Granqvistille tylyt 50 000 punnan – eli noin 60 000 euron – sakot.

Sukat koituivat kohtaloksi

Ruotsin konkaripuolustajan sakot johtuvat siitä, että mies oli pitänyt kisojen aikana jalassaan englantilaisen Trusox-merkkisen yrityksen sukkia, jotka ovat vilkkuneet hänen virallisten Ruotsin maajoukkueen sukkien alta pitkin kisoja.

Fifa oli varoittanut puolustajaa asiasta jo aiemmin, sillä MM-kisojen säännöt kieltävät yksiselitteisesti yksityisten yritysten tuotteiden käyttämisen tai mainostamisen kisojen ja pelien aikana.

Ruotsin kapteeni ei kuitenkaan ollut ottanut varoituksista vaaria ja nyt tilanne onkin koitumassa miehelle todella kalliiksi.

Englantilaisen The Sun -lehden mukaan Fifa on jo langettanut Granqvistille lähes 60 000 euron sakot sukkien käyttämisestä.

Mainos: Tällä yhtiöllä on yli puolen vuosikymmenen kokemus työvaatteiden tuottamisesta. Nyt he ovat lanseeraamassa uuden tuotteen materiaalista, jollaista et ole käyttänyt koskaan aikaisemmin

Lue lisää:

Lähde: Hän on ensimmäinen MM-kisoissa dopingista kärynnyt pelaaja

Exit mobile version