Jalkapallon MM-kisat ovat tänä vuonna tarjoilleet paljon yllättäviä ratkaisuja, joiden myötä monet ennakkosuosikeista ovat joutuneet pakkaamaan laukkunsa ja lähtemään kotiin.
Yksi näihin lukeutuvista maista oli Brasilia, jonka tie nousi pystyyn sen hävittyä Belgialle maalein 2-1.
Kotimaassa joukkuetta olikin vastassa melko kylmä vastaanottokomitea…
Vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen piti olla monella tapaa hetki Brasilian maajoukkueelle – sekä sen suurimmalle tähdelle Neymarille – näyttää kaikille, että he pystyvät voittamaan.
Sen sijaan joukkue joutuikin syömään katkeraa kalkkia, kun tie nousi pystyyn puolivälierissä Belgiaa vastaan. Pelaajille putoaminen kisoista oli jo varmasti itsessään raju isku vasten kasvoja, mutta se oli vasta alkua sille, millainen kohtelu heitä odotti kotimaassaan.
Kisat olivat joukkueelle kaikkea muuta kuin helpot. Yskien konettaan käynnistellyt joukkue pelasi tasan 1-1 Sveitsin kanssa, kunnes se voitti Costa Rican ja Serbian matkaten jatkoon lohkovoittajana. Seuraavalla kierroksella jalkoihin jäi Meksiko, jonka myötä kaikkien pitikin olla jo paremmin päin. Belgia kuitenkin lopetti ne juhlat heti alkuunsa hiljentäen brasilialaisfanit tylyllä tavalla 2-1 voittoon päättyneessä ottelussa.
Kylmä vastaanotto
Tappion myötä joukkue pakkasi laukkunsa ja suuntasi kotiin Venäjältä, jossa vastaanotto oli videoiden ja kuvien perusteella todella kylmä. Tien varrella odotelleet fanit toivottivat kotimaan sankarit tervetulleiksi heittelemällä kiviä sekä kananmunia kohti bussia ja huudellen törkeyksiä pelaajille.
Paikalle joukkueen bussin reitin varrelle oli saapunut paljon ihmisiä, jotka tukkivat tien ja paukuttelivat raketteja kananmunien sekä kivien heiton lomassa. Joukkueen tulokseen ei selvästikään oltu tyytyväisiä.
Tällaista toimintaa ei kuitenkaan pitäisi hyväksyä missään urheilussa varsinkaan omaa joukkuetta kohtaan. Vaikka Brasilia ei olekaan onnistunut voittamaan maailmanmestaruutta sitten vuoden 2002, niin ei tällaista pitäisi silti fanien keskuudessa tapahtua.
Lue lisää:
Ruotsin kapteenille langetettiin 60 000 euron sakot MM-kisoissa: Taustalla tämä pieni yksityiskohta
Aivan käsittämätöntä touhua... window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);