The Athletic: Tuukka Raskin NHL-ura ohi – vakava loukkaantuminen piinaa yhä

Arvostettu urheilulehti The Athletic jakoi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä suomalaisittain ikävän NHL-uutisen, jonka mukaan maalivahti Tuukka Raskin ura on ohi.

Yhdysvaltalainen The Athletic -lehti kertoo lähteisiinsä vedoten, että viimeksi tammikuun lopulla tosi toimissa torjumassa ollut NHL-vahti Tuukka Rask päättää uransa.

Raskin lonkka ei ole lehden lähteiden mukaan toipunut toivotulla tavalla, vaan se on aiheuttanut lisää ongelmia, joiden vuoksi Raskin ura on nyt katkolla.

Kuva: All Over Press

Boston Bruinsin NHL-organisaatiossa koko uransa kiekkoillut Rask käy parhaillaan keskusteluja ratkaisusta perheensä kanssa, mutta mediatietojen mukaan seura ei usko hänen enää jatkavan.

– Annan hänelle kaiken mahdollisen kunnian. Hän teki kaiken ihan okein. Rask ei vain tunne oloaan enää nii hyväksi, kuin toivoisi, lehden haastattelema sisäpiirin lähde paljastaa.

Kesällä tehty lonkkaoperaatio vaivaa yhä

Paluunsa jälkeen Rask ehti pelata tällä kaudella vain neljä ottelua, kunnes joutui jälleen jäämään pois kokoonpanosta loukkaantumisen vuoksi.

Hänelle tehtiin viime kesänä mittava lonkkaoperaatio, josta palautuminen kesti aina tammikuulle saakka.

Rask on komealla urallaan voitannut Stanley Cupin vuonna 2011 ja hänet on äänestetty kertaalleen myös NHL:n parhaaksi maalivahduksi kaudella 2013-2014.

Hän on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista NHL-maalivahdeista.