Tapparan 16-vuotias superlupaus debytoi Liigassa: Tätä nuorukaista kannattaa seurata illan ottelussa

Vuosien varrella kotimaisessa Liigassa on saatu ihastella toinen toistaan taitavampia nuoria pelaajia, jotka ovat alaikäisinä onnistuneet raivaamaan tiensä miesten peleihin ja aina korkeimmalle sarjatasolle asti.

Viime vuosilta monilla on vielä tarkassa muistissa esimerkiksi Tapparan nuori Patrik Laine sekä Oulun Kärpistä tutut Sebastian Aho sekä Jesse Puljujärvi. Nyt keskiviikkona pelattavassa ottelussa Tappara tuo jälleen Liigaan uuden superlupauksen.

16-vuotias Kasper Simontaival ottaa keskiviikkona ison askeleen urallaan, kun hän liukuu jäälle Tapparan edustusjoukkueen kanssa joukkueen kohdatessa sarjajumbona majailevan Rauman Lukon.

Tapparan neljänteen ketjuun istutettu Simontaival on aiheuttanut aaltoja jo juniorisarjoissa. 14-vuotiaana hän iski C-nuorten karsintasarjassa 22 otteluun käsittämättömät 42 maalia.

Kuva: Youtube

Hänen tuloksensa oli historiallisesti koko sarjan toiseksi kovin, sillä parempaan on pystynyt ainoastaan nykyisin KHL:ssä pelaava Teemu Pulkkinen, joka iski Jokereissa kaudella 2006-2007 yhdessätoista ottelusta 26 maalia.

Aiemmin tällä kaudella Simontaival on pelannut Tapparan alle 20-vuotiaiden joukkueessa keräten kasaan tehot 5+4.

Illan Liiga-ottelussa nuorukainen saa rinnalleen Matti Järvisen sekä Joona Luodon. Luvassa on jännittävä kohtaaminen, jossa nuorella superlupauksella on mahdollisuus välittömästi jättää jälkensä kotimaisen jääkiekon kovimmalle sarjatasolle.

Tapparan ja Lukon välinen ottelu alkaa kello 18.30 keskiviikkona.

window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);