Suomi ja Tanska kohtaavat keskiviikkoiltana jääkiekon MM-kisojen neljännessä ottelussa.
Suomi on ottanut kolme komea voittoa ennen Tanska peliä, mutta keskiviikkona edessä on todellinen mittari.
Herringissä saatiin pelata keskiviikkona melkein kaksi täyttä erää ennen kuin ottelun ensimmäinen osuma nähtiin. Suomi oli hyvin mukana pelissä ja pyöritti omaa ylivoimansakin jo muutamaan otteeseen, mutta onnistumisia ei vain tullut kohdalle.
Hetkeä myöhemmin Tanska pääsi kokeilemaan ylivoimalla ja tällä kertaa taululle lyötiin ensimmäiset numerot. Detroit Red Wingsin hyökkääjä Frans Nielsen laukoi kiekon b-pisteen kaarelta ranteella ohi Ville Husson ja räjäytti samalla koko Jyske Bank Boxenin areenan villiin huutoon.
Ajassa 32.28 syntynyt ottelun ensimmäinen maali ei kuitenkaan kantanut tanskalaisia kauaa, sillä vain minuuttia myöhemmin Suomi pääsi jälleen ylivoimalle ja tällä kertaa alkoi synty tulosta.
Leijonien tähtiä kuhiseva ykkösylivoima leipoi kiekkoa hetken aikaa, kunnes Granlund ja Teräväinen pelasivat nopeilla syötöillä kiekon takatolpalla väijyneelle Sebastian Aholle.
Turnauksen pistepörssin johtaja ei epäröinyt, vaan iski sisään viidennen maalinsa ja samalla 12 tehopisteensä näissä kisoissa.
Tanska iski toistamiseen
Tasaisen väännön jälkeen Sakari Manniselle tuli hyvä paikka Tanskan päädyssä, mutta Toronto Maple Leafsin maalivahti Frederik Andersen torjui tilanteen ja peli kääntyi nopeasti Leijonien päätyyn.
Ei kulunut kauaa, kun Columbus Blue Jacketsin tanskalaishyökkääjä Oliver Bjorkstrand huomasi olevansa matkalla yksin kohti maalia ja iski isännät 2-1 johtoon komealla laukauksella.
Toisessa erässä nähtiin vielä muutama loistava paikka, mutta maaleja ei syntynyt enempää.
Tilanne siis kolmanteen erään lähdettäessä 2-1 Tanskan hyväksi.
Peliä on jäljellä vielä kokonainen erä, joten Leijonilla on vielä toivoa nousta rinnalle ja ohi kisaisännistä.
Nyt Leijona tsemiä kolmanteen erään! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);