Suomen Tukholman-suurlähetystöltä loistava kuittaus ruotsalaisille Leijonien upean MM-kullan jälkeen

Suomalaiset ovat juhlineet ympäri maailman läpi koko yön sunnuntai-iltana voitettua jääkiekon MM-kultaa täysin ansaitusti.

Voiton myötä on tietysti myös paikallaan lähettää muutama kuitti rakkaalle länsinaapurillemme, jonka Leijonat kaatoivat puolivälierässä tiukan ottelun päätteeksi.

Suomen maailmanmestaruutta on kuvailtu monin paikoin yhdeksi kaikkien aikojen epätodennäköisimmistä voitoista, mutta juuri sen ansiosta se maistuu sitäkin makeammalta.

”Nimettömistä” miehistä kasattu Leijona-joukkue onnistui kaatamaan tiukassa paikassa NHL-tähtiä pullistelleet joukkueet ongelmitta varmistaen lopulta Suomelle historian kolmannen MM-kullan.

Suurlähetystöltä huikea kuitti

Suomen mestaruuden jälkeen juhlinta on jatkunut villinä ympäri maan, mutta myös ulkomailla asuvat suomalaiset ovat ottaneet voitosta kaiken irti. Suomen Tukholman-suurlähetystö käytti tilaisuuden loistavasti hyödykseen hieroakseen vielä hieman veistä katkerasti Leijonille pudonneiden ruotsalaisten haavoissa.

Suurlähetystö kirjoittaa huvittavassa Twitter-viestissä seuraavasti:

– Suomi on maailmanmestari! ”Yksi kaikkien aikojen surkeimmista MM-joukkueista” otti kultaa! Onko Sergelintorin suihkulähteessä vettä? Torilla tavataan!

– Suurlähetystö on huomenna auki normaaliin tapaan. Passi- ja kansalaisuushakemuksia käsitellään kello 9.00 alkaen.

Ruotsinkielisessä viestissä on vielä mukana linkki, joka ohjaa sinut sivustolle, jossa voit anoa Suomen kansalaisuutta.

Kenties Suomen väkiluku kääntyy siis pian yllättävään kasvuun!

Lue lisää:

Kaapo Kakon käsittämättömät tilastot keräävät ylistystä – tähän ei ole pystynyt edes Connor McDavid

Haha, aivan loistavaa! Pieni kuittailu kuuluu aina pelin henkeen. Jaa tätä, jos olet samaa mieltä! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);