Suomalainen kiekkokansa on suurten kysymysten äärellä.
Jääkiekkoliitto ja maajoukkue ilmoittivat aiemmin, että peliasujen ilme tullaan muuttamaan ja uusi logo on saanut nyt monet ihmettelemään asiaa.
Suomen jääkiekkoliitto on päättänyt vaihtaa sen graafista ilmettä ja julkaisi tällä viikolla uuden logon, joka tulee korvaamaan maajoukkuepaidoista tutun aiemman Leijona-logon. Muutos ei ole kovin suuri, mutta perinteinen Leijona on kuitenkin saanut hieman uutta tyyliä, vaikka sitä voikin olla alkuun vaikea havaita.
Muutos tehtiin melko salassa ja nopeasti, sillä medialla tai faneilla ei ollut aiemmin tietoa siitä, että uusia asuja olisi tulossa.
Nyt uusittu logo on aiheuttanut paljon keskustelua ja esimerkiksi Ilta-Sanomien kyselyssä yli 75% äänestäjistä oli sitä mieltä, että vanha Leijona-logo pitäisi saada takaisin.
– Vanha leijona näytti vihaiselta ja vaaralliselta saalistajalta. Uusi leijona taas näyttää kesyltä kotikissalta, sivustolla kirjoitetaan äänestyksen yhteydessä.
Jääkiekkoliiton ja maajoukkueiden ilme uudistui syyskuun alussa. Uusitut peliasut ovat ensimmäistä kertaa käytössä marraskuun maaotteluissa: https://t.co/EIRXbblfgi #Leijonat pic.twitter.com/Dq7VyCGcBi
— Leijonat (@leijonat) September 13, 2018
– Mitä helvettiä tämä on, toinen vastaaja kyselee.
– Uusi kruunu on kunnianosoitus Ruotsille…
Kansa raivostui logosta
Uusi logo on entistä tummemman sininen ja sen leijona on saanut erilaisen kruunun päänsä päälle. Kyse ei ole missään nimessä suurista muutoksista, mutta eroavaisuudet ovat selvästi havaittavissa kun logot laittaa rinta rinnan vierekkäin. Muutokset ovat myös olleet tarpeeksi siinä mielessä, että se sai monet raivostumaan.
Myös jääkiekkoliitto on ottanut kantaa keskusteluun nähtyään, että aihe on herättänyt paljon tunteita suomalaisten fanien keskuudessa.
– Viimeisin logo on peräisin vuodelta 2008. Meidän piti päivittää vaakunaa optimoidaksemme sen älypuhelimille sekä tableteille, joita ei ollut edes saatavilla tuolloin kymmenen vuotta sitten, Lassi Rönkkönen kommentoi.
Tässä on Leijonien uusi logo:
Mielenkiintoinen ratkaisu kokonaisuudessaan. Mitä mieltä sinä olet, onko uusi logo vanhaa parempi vai ei? window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);