Suomalaiset tehoilivat Minnesotassa – Mikael Granlundilta häikäisevä suoritus

Minnesota Wild kaatoi Winnipeg Jetsin maalein 6-2 ja kavensi samalla pudotuspelisarjan voitot tilanteeseen 1-2.

Kotijoukkue otti Minnesotassa voiton selkeällä tavalla ja Wildin tähdistön tahtipuikkoa heiluttivat sen suomalaiset tähdet Mikko Koivu sekä Mikael Granlund.

Minnesota Wild oli kovassa paikassa kotiluolassaan, sillä Winnipeg Jets oli vienyt sarjan kaksi ensimmäistä ottelua selkein lukemin, eikä Wildilta tuntunut löytyvän vastausta Jetsin kovaan fyysiseen peliin.

Ensimmäinen erä alkoi aiemmista otteluista tutun kaavan kautta, kun Blake Wheeler vei vierailijat ylivoimalla 1-0 johtoon. Erän puolivälissä alkoi kuitenkin kiri, kun Mikael Granlud tasoitti pelin ylivoimalla iskettyään Wildin kapteenina toimivan Mikko Koivun laukauksen reboundista sisään.

Avauserän lopulla Zach Parise vei kotijoukkueen johtoon, joka kesti lopulta ottelun päätökseen saakka. Toisen erän alussa Wildin tähtipuolustaja Matt Dumba iski numerot jo 3-1:een, mutta hetken kuluttua Jets kavensi vielä ottelun tilanteeseen 3-2.

Toisen erän loppu oli kuitenkin Minnesotan dominointia. Wildin 4-2 maali oli todella komeaa katseltavaa ja siihen esityön taiteili jälleen kerran Mikael Granlund. Granlundin syöttö tuohon 4-2 maaliin ei kuitenkaan ollut mikä tahansa passi, vaan erittäin komea yksilösuoritus.

Nuori suomalaishyökkääjä pyörähti täyden ympyrän kiekon kanssa ja toimitti sen maalin eteen, jossa odottamassa oli Eric Staal. Staal ei erehtynyt vaan kiskaisi kiekon helposti verkon perukoille.

Toisen erän lopulla Jordan Greenway ja Marcus Foligno tekivät vielä maalit mieheen ja ottelu oli sinitetöity. Kolmannes erässä maaleja ei enää nähty, vaan Wild otti voiton selkein lukemin maalein 6-2.

Winnipeg Jetsin riveissä pelaava Patrik Laine onnistui jatkamaan pisteputkeaan pudotuspeleissä, sillä hänelle merkittiin syöttö Wheelerin ensimmäisen erän osumaan.

window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);