Seura vahvisti sopimusuutisen – Viimeiset 10 kautta ulkomailla kiekkoillut Oskar Osala tekee paluun Liigaan

Oulun Kärpät tiedotti maanantaiaamuna mielenkiintoisesta sopimusuutisesta, jonka seura onnistui solmimaan ulkomailla ja erityisesti KHL:ssä viimeiset kymmenen kautta kiekkoilleen Oskar Osalan kanssa.

30-vuotias suomalaishyökkääjä Oskar Osala on kiekkoillut ulkomailla jo kymmenen vuoden ajan. Iskettyään kovat tehot Liigassa Bluesin paidassa kaudella 2007-2008 hyökkääjä matkasi ensin kokeilemaan siipiään Pohjois-Amerikkaan, josta matka jatkui muutaman vuoden jälkeen Venäjälle.

KHL:ssä Osala edusti alkuun Neftehimik Nizhnekamskia kolmen kauden ajan, kunnes siirtyi suurseura Metallurg Magnitogorskiin, jonka riveissä hän voitti myös kaksi mestaruutta. Osala kertoi alkukaudesta ottavansa hieman aikalisää jääkiekosta, mutta maanantaina miehen ympärillä kiertävät huhut saivat vahvistuksen, kun Oulun Kärpät tiedotti solmineensa tämän kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen.

– Oulu on varmasti tällä hetkellä minulle paras paikka kehittyä koko maailmassa. Koen, että kukaan ei tunne mun peliä samalla tavalla kuin Mamba. Oli suuri kunnia, että näin hieno organisaatio halusi minut mukaan, Osala kertoo seuran verkkosivuilla.

Joukkueen mukana jo maanantaina

Myös Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aholla on syytä hymyyn tuoreen sopimuksen myötä, sillä Osala on kotimaisen Liigan tasolla erittäin kovanluokan vahvistus.

– Oskar on kansainvälisesti kokenut huippupelaaja, joka tuo omalla osaamisellaan varmasti paljon joukkueeseen. Hän on esimerkillinen pelaaja kaukalossa ja sen ulkopuolella, sekä ennen kaikkea upea persoona. Hienoa saada hänet osaksi Oulun Kärppiä, Aho ylistää tiedotteessa.

Osala liittyy Kärppien vahvuuteen heti maanantaina ja pelaa seurassa numerolla 92. Vuonna 2006 NHL:ään varattu Osala vietti Pohjois-Amerikassa kolme kautta Washington Capitalsin sekä Carolina Hurricanesin organisaatioissa, joissa pelejä kertyi vyölle vain kolme kappaletta.

Erittäin kova vahvistus Kärpiltä. Laita peukkua, jos olet samaa mieltä! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);

 

Lue lisää aiheesta...