Se oli siinä: Lauri Marjamäki vahvisti ikävän uutisen Leijonien NHL-vahvistuksiin liittyen

Leijonat kohtaa keksiviikkona MM-kisojen isäntämaa Tanskan voitettuaan kolme ensimmäistä otteluaan.

Ottelun kokoonpanot julkaistiin puolenpäivän aikaan ja samalla päävalmentaja Lauri Marjamäki paljasti ikävän uutisen uusiin vahvistuksiin liittyen.

 

NHL:n pudotuspeleistä tipahtaneiden suomalaisten kohtalo on puhuttanut mediaa ja suomalaista kiekkokansaa kuluvalla viikolla, kun Tuukka Raskin edustama Boston Bruins ja Olli Määtän edustama Pittsburgh Penguins joutuivat kesälomalle NHL:n pudotuspelien toiselta kierrokselta.

Raskin saaminen MM-joukkueeseen ei vaikuttanut alun perinkään todennäköiseltä, mutta Määttän kohdalla toiveet olivat vielä korkealla.

Keskiviikkona Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki kuitenkin paljasti ikävän tiedon suomalaiselle kiekkokansalle:

Kaksikkoa ei nimittäin tulla näkemään Leijonapaidassa kevään MM-kisoissa.

Suomen kokoonpanot Tanska-otteluun julkaistiin jääkiekkoliiton toimesta hetkeä aiemmin, eikä niissä ole paljoa muutoksia aiempiin peleihin nähden.

Pekka Jormakka on siirretty joukkueen 13. hyökkääjäksi ja maalilla torjuu Säterin sijaan Ville Husso.

Suomen ketjut:

1. Ketju

Kasperi Kapanen – Mikael Granlund – Mikko Rantanen

Miro Heiskanen – Ville Pokka

2. Ketju

Veli-Matti Savinainen – Sebastian Aho – Teuvo Teräväinen

Miika Koivisto – Markus Nutivaara

3. Ketju

Sakari Manninen – Antti Suomela – Olli Palola

Tommi Kivistö – Julius Honka

4. Ketju

Saku Mäenalainen – Janne Pesonen – Marko Anttila
Juuso Riikola

13. Hyökkääjä Pekka Jormakka.

Suomen peli Tanskaa vastaan käynnistyy kello 21.15.

Lue lisää:

Leijonien hurjat otteet saivat ruotsalaisasiantuntijan menettämään hermonsa: ”Tämä on ärsyttävää”

Ikäviä uutisia... Mitä luulette, pärjääkö Suomi nykyisellä kokoonpanollaan kisat loppuun, vai tarvittaisiinko mukaan vielä NHL-osaamista? window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);