Saksa antamassa Kanadalle isän kädestä: Viritteillä olympiakiekon suurin mahdollinen yllätys

Saksan jääkiekkojoukkue ei ole ollut mitalikannassa olymopialaisissa sitten 1970-luvun.

Moni piti aivan uskomattomana yllätyksenä sitä, kun Saksa onnistui puolivälierässä kaatamaan Ruotsin.

Nyt maa on kuitenkin välierässä tekemässä vielä suurempaa pommia, kun se johtaa Kanadaa maalein 4-1.

Puolivälierien kohutuin ottelu oli eittämättä Saksan ja Ruotsin välinen kamppailu, jossa sakemannit lähettivät ruotsalaiset laulukuoroon.

Suomelle kävi yhtä heikosti kuin länsinaapurille, mutta Leijonille kyytiä antoi kestomenestyjä – Kanada.

Saksan kampeamaa voittoa Ruotsista pidettiin yhtenä olympiakiekon suurimmista yllätyksistä ikinä, mutta nyt maa on näyttänyt, että sillä riittää paukkuja vielä suurempaan yllätykseen.

Saksa pelaa parhaillaan ottelua Kanadaa vastaan, jossa on panoksena paikka olympialaisten kultapelissä.

Monien papereilla Kanada olisi varmaan juossut ylitse Keski-Euroopan piskuisesta kiekkomaasta, mutta Saksa onkin laittanut aivan toisen vaihteen silmään.

Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Saksan 1-0 johdossa ja toisesa erässä vasta alkoikin tapahtua.

Ensin Mattias Plachta iski Saksan komealla maalilla 2-0 johtoon ja vain hetkeä myöhemmin Frank Muier tuikkasi kiekon jalkojensa välistä ilmiömäisellä tavalla verkonperukoille vieden Saksan jo 3-0 johtoon!

Kanadan Gilbert Brule iski kuitenkin erän puolivälissä ylivoimalla kavennuksen 3-1:een. Syöttäjinä maaliin toimivat Chris Lee sekä ”Suomen kaataja” Maxim Noreau.

Hetkeä myöhemmin Saksa pääsi erässä alivoiman päätteeksi jälleen itse ylivoimalle, eikä se tuhlaillut paikkoja.

Schutz täräytti kovan kudin viivasta, joka kimposi suoraan Patrcik Hagerin kautta verkon perukoille ja Saksa siirtyi toisen erän lopulla jo 4-1 johtoon Kanadaa vastaan.

Erän lopulla Kanadan Gilber Brule sai ottelurangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta, joten saksa siirtyi vielä 5 minuutin ylivoimalle.

Nyt on Saksa lähellä pudottaa kyllä näiden kisojen suurimman pommin! Laita peukkua, jos toivot Saksan kaatavan Kanadan! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);