Puolustajalupaukselle uskomaton A-maajoukkuedebyytti

Suomen maajoukkue voitti torstaina Helsingin EHT-turnauksen ensimmäisessä ottelussa Venäjän maalein 3-2.

Lauri Marjamäen valmentaman joukkueen kokoonpanoista keskusteltiin paljon, mutta eniten ihmiset suuntasivat katseitaan joukkueen nuorten ensikertalaisten suuntaan.

Jokereiden Eeli Tolvanen ja HIFK:n Miro Heiskanen ovat väläytelleet taitojaan liigapeleissä pitkin kautta, mutta aikuisten maajoukkuepaidassa kyse oli molempien ensimmäisestä ottelusta.

Uskomattoman maajoukkue debytin tehnyt Heiskanen oli selkeästi koko Leijonajoukkueen dominoivin puolustaja läpi koko illan.

18-vuotiaan taiturin kovan suorituksen kruunasi Suomen toisen erän maali, jolla Leijonat siirtyi 2-0 johtoon.

Suomen 4. ketju pyöritti peliä Venäjän päädyssä taidokkaasti päätyen lopulta maalin taakse. Samalla nuori taiturimainen pakki liukui rauhassa siniviivalta aina b-pisteen kaarelle saakka, johon sai suoraan syötön lapaan.

18-vuotias HIFK:n supertähti ei erehtynyt tästä vaan iski upealla tavalla uransa ensimmäisen A-maajoukkue maalin.

Heiskanen varattiin viime kesän draftissa NHL:ään numerolla kolme, mikä on korkein suomalaispuolustajan varausnumero sitten Aki Bergin varauksen vuonna 1995.

Dallas Stars nappasi nuoren miehen draftin ensimmäisenä puolustajana.

Nuori puolustaja kuitenkin joutui jättämään Dallasin NHL-leirin väliin, sillä hän kärsi HIFK:n CHL-pelissä aivotärähdyksestä.

Toivuttuaan CHL:ssä tulleesta tällistä Heiskanen on tehnyt tasaisen tappavaa tulosta Liigassa illasta toiseen.

Katso alta kooste miehen otteista Liigassa HIFK:n paidassa: