Etelä-Korean talviolympialaisten jääkiekkoturnaus lähti käyntiin keskiviikkona, kun Venäjä (OAR) kohtasi Slovakian ja Slovenia haastoi Yhdysvallat.
Etukäteen katseltuna molemmat ottelut vaikuttivat läpihuutojutuilta, mutta kiekkokansan iloksi olympialaisissa ollaankin nyt kirjoittamassa todellista yllätystarinaa.
Venäläisten Olympic Athletes from Russia -joukkue pelasi avauspelinsä Slovakiaa vastaan keskiviikkona. Peli vaikutti kättelyssä selvältä, sillä venäläiset siirtyivät jo neljän minuutin pelin jälkeen 2-0 johtoon.
Mutta venäläisten huikea pyöritys johti lopulta siihen, että takkiauki pelanneiden ennakkosuosikkien johto kariutui hyvin nopeasti toisessa erässä.
Ensin Peter Olvecky kavensi pelin ensimmäisen erän lopulla 2-1:een ja toisessa erässä peli oli jo tasan 2-2, kun Martin Bakos iski kiekon verkkoon.
Ylimielisten venäläisten asenne koki vielä kovemman kolauksen 3. erässä, kun Slovakia pääsi todella pyörittämään peliä.
Lopulta slovakkihyökkääjä Peter Ceresnak laukoi Slovakin ylivoimalla 3-2 johtoon ajassa 48.30.
OAR:n joukkueelle ei enää riittänyt paukkuja pelin tasoittamiseen, joten Slovakia nappasi turnauksen avausottelussa todellisen yllätysvoiton kaatamalla Venäjän.
Yllätykset jatkuivat
Samaan aikaan myös B-lohkon ottelussa Slovenia teki todellisen ihmeteon, kun se nousi 0-2 tappioasemasta jatkoaika voittoon ottelussa Yhdysvaltoja vastaan.
Slovenialaisten valmennuspenkillä Kari Savolainen ja Risto Dufva juhlivat tyytyväisenä suojattiensa uskomatonta suoritusta.
Suomen ensimmäinen ottelu turnauksessa käydään varhain torstaiaamuna, kun vastaan luistelee Saksa.
Kiekko tipahtaa jäähän aamulla kello 5.10 ja luvassa on todellinen jännitysnäytelmä, mikäli Saksa kykenee samanlaiseen yllätykseen kuin Slovakia ja Slovenia.
Huhhuh millainen alku olympiaturnaukselle! Uskotko, että yllättäjät pystyvät kaatamaan myös muita isoja maita näissä kisoissa? window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);