NHL-toimittaja paljasti: Jets tarjosi Laineelle jo 12 miljoonaa – yllättävä osapuoli hämmentää tilannetta

Nyt tiukasti NHL:n sopimustilannetta seurannut TSN:n -kanavan toimittaja Darren Dreger kertoo radiohaastattelussa, että Jetsin ja Laineen tilanne voi olla tukalampi, kuin osataan ajatella.

Dregerin mukaan Jets tarjosi Laineelle jo aiemmin 12 miljoonan dollarin ja kahden vuoden mittaista sopimusta, mutta osapuolet eivät päässeet molempia miellyttävään ratkaisuun.

Mainitulla sopimuksella Laineen tulot olisivat olleet noin 5,4 miljoonaa vuodessa ja sopimuksen arvo olisi kokonaisuudessaan euroissa noin 10,9 miljoonaa.

Tilannetta ei helpota se, että Jetsin olisi saatava saman palkkakaton alle vielä nimet sopimukseen saman ikäisen Kyle Connorin kanssa. Tietojen mukaan Laine ja Jets neuvottelevat lyhyemmästä noin kahden vuoden sopimuksesta, joten Dreger pitää mahdollisena, että Laineen sopimus syntyy kuitenkin ennen Connoria.

”Seitsemän miljoonaa tai enemmän”

Hiljattain Calgary Flamesin kanssa sopimuksen tehneen Matthew Tkachukin tilanne voi toimittajan mukaan myös hämmentää osapuolia vielä lisää.

– Jets tarjosi viime viikolla kahden vuoden mittaista sopimusta, jossa vuosiansiot ovat 6 miljoonaa dollaria, Dreger kertoo.

– Nyt kun Tkachuk on tehnyt oman sopimuksensa voi Laine ajatella, että kaksi vuotta ja kuusi miljoonaa ei vielä riitä. ”Tarvitsen ainakin seitsemän miljoonaa tai enemmän”, NHL-toimittaja puntaroi.

Lue lisää:

Jets-kapteenilta tiukka muistutus Laineelle tylyjen kommenttien jälkeen: ”Ei todellakaan…”

Exit mobile version