NHL-tähdelle langetettiin valtava 27(!) ottelun pelikielto: ”Me emme tule ikinä hyväksymään tällaista”

Pelikieltoa 27 otteluun NHL-kauden alusta ja sen päälle valtava 3,3 miljoonan dollarin sakko.

Nashville Preadtorsin tähtihyökkääjä Austin Watson ei todellakaan päässyt vähällä jäätyään kiinni tyttöystävänsä pahoinpitelystä.

– Me emme tule ikinä hyväksymään tällaista käytöstä, NHL-komissaari Gary Bettman.

Elettiin kesäkuun loppua huoltoasemalla Tennesseessä Yhdysvalloissa, kun sivullinen ihminen näki NHL-tähti Austin Watsonin pahoinpitelevän tyttöystäväänsä. Poliisi pidätti kiekkoilijan teon jälkeen, mutta hänet vapautettiin noin 4000 euron takuusummaa vastaan.

Watson myönsi tekonsa eikä halunnut taistella asiasta oikeudessa. Tuomion jälkeen Watson lähetettiin myös päihdeohjelmaan ja NHL alkoi selvittää tapausta omalta osaltaan.

NHL-tähdelle kova tuomio

Nyt NHL on langettanut Nashvillen hyökkääjälle tuomion ja se onkin kova pala purtavaksi. Ensin häneltä kiellettiin koko harjoituskauden pelit ja sen päälle luvassa on vielä 27 ottelun mittainen pelikielto NHL-kauden alussa sekä hieman yli 300 000 euron sakot.

– Olen saanut selvillä, että Nashville Predatorsin pelaajalla Austin Watsonilla oli fyysinen yhteenotto hänen perheen sisäisen henkilön kanssa. Tutkimme erityiset faktat, jotka liittyivät tähän tapaukseen ja sen henkilöihin. Tämänpäiväinen päätöksemme on välttämätön ja johdonmukainen NHL:n vahvaan näkökantaan, joka ei hyväksy tämän tyyppistä toimintaa, Bettman perusteli päätöstä.

Nashville Predators on ilmoittanut tukevansa NHL:n ratkaisua ja Watson on myös ollut yhteistyöhaluinen liigan kanssa tutkinnan aikana. Rangaistus tarkoittaa nykyisellään sitä, että Watson saa luistella jäälle tositoimiin seuransa kanssa seuraavan kerran joulukuun 3. päivänä ottelussa Buffalo Sabresia vastaan.

Yksi parhaista playoffseissa

Watson on yksi joukkueensa kovimmista pelaajista ja kuittasi viime kaudelta 123 rangaistusminuuttia. Tehopisteitä mies keräsi 76 ottelussa 14+5=19.

Watsonin pelikielto on toinen pitkistä kielloista, jonka NHL on lähiaikoina langettanut. Viimeksi Nate Schmidtille lyötiin käteen 20 ottelun pelikielto sen jälkeen, kun hänen verestään oli testeissä löydetty kiellettyä ainetta.

Schmidt on protestoinut päätöstä ja kertonut nauttineensa ainostaan vitamiineja sekä joukkueensa tarjoamia palautusjuomia.

Lue lisää:

Tomi Kalliolta jyrkkä linjaus televisiossa – Liiga pitäisi avata ja mallia voitaisiin ottaa Ruotsista

window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);