NHL-seuralta huvittava paljastus Juuso Riikolasta – Vasta kiekkolegendan soitto sai nimen sopimukseen

24-vuotias Juuso Riikola oli yksi yllättävimmistä nimistä, kun puhutaan NHL-paikan vieneistä pelaajista tällä kaudella.

Moni ei olisi ennen kauden alkua osannut arvata, että Riikola viilettää Penguinsin riveissä, mutta mies itse ei ole taakseen katsonut.

Nyt Riikolan NHL-seura on paljastanut mielenkiintoisen tavan, jolla puolustaja saatiin lopulta matkaamaan Pohjois-Amerikkaan.

24-vuotias Juuso Riikola on yksi niistä harvoista pelaajista, jotka ovat onnistuneet siirtymään kotimaan Liigasta NHL:n puolelle vielä ”vanhemmalla” iällä. Kovaa tulosta Liigassa ja Leijona-paidassa takonut puolustaja oli monien scouttien tarkkailun alla ja useammat seurat olisivat olleet valmiita ottamaan miehen mukaansa Pohjois-Amerikkaan.

Riikola päätyi kuitenkin lopulta sopimukseen Pittsburgh Penguinsin kanssa, mutta uuden seuran kanssa solmittu sopimus ei syntynyt pelkästään sähköpostien vaihdolla.

Penguinsin seurajohto taustoitti Riikolan sopimusneuvotteluita mielenkiintoisessa radiohaastattelussa, jossa he kertoivat entisen NHL-pelaaja Bill Guerin lentäneen ensimmäisenä Suomeen yrityksenään rekrytoida Riikola seuran riveihin.

Kovat aseet kehiin

Muiden joukkueiden siirtyessä mukaan apajille Penguins päätti kutienkin vetää todellisen valttikortin esiin pöytään tehden ratkaisun, joka vaikutti lopulta vahvasti siihen, että Riikola päätyi heidän matkaansa.

Seuran nykyiseen johtoon kuuluva entinen kiekkolegenda Mario Lemieux nimittäin kilautti itse suomalaispuolustajalle ja kertoi, että joukkue oli hänestä hyvin kiinnostunut. Tuon puhelun kerrotaan olleen käänteentekevä hetki sen suhteen, että Riikola päätti sen jälkeen karistaa Liigan tomut jaloistaan ja matkata teräskaupunkiin vetäen pingviini-nutun ylleen.

Kun Lemieux soittaa – niin silloin on kenen tahansa kiekkoilijan vastattava huutoon. Legendaarinen kanadalaiskiekkoilija on monien puheissa yksi maailman parhaimmista pelaajista kautta historian ja häntä verrataan monesti samassa lauseessa esimerkiksi Wayne Gretzkyyn.

Pelaamissaan viidessä NHL-ottelussa Riikola ei ole tällä kaudella vielä onnistunut saalistamaan tehopisteitä, mutta miehen otteet ovat keränneet paljon kiitosta seurajohdolta sekä faneilta, jotka ovat ottaneet Joensuussa syntyneen kiekkoilijan välittömästi omakseen.

 

Siinä on kyllä varmasti ollut Riikolalla ihmettelemistä, kun Mr. Lemiux kertoo soittavansa Pittsburghistä! Pistä peukkua, jos sinäkin uskot Riikolan pystyvän näyttämään kaikille, että mies kuuluu NHL:ään! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);