Leijonille uusi vahvistus MM-jäille: Ruotsin mestari sekä MM-kultamitalisti liittyy vahvuuteen perjantaina

Leijonat vahvistui tiistaiaamuna virallisen tiedotteen mukaan vielä yhdellä pelaajalla ennen Ruotsin Euro Hockey Touria.

Joukkueen vahvuuteen liittyi alkuviikosta juuri Ruotsin jääkiekkomestaruuden voittanut Janne Pesonen.

Leijonien maailmanmestaruuskisoihin valittavien pelaajien leirityksen viimeinen viikko on käynnissä ja tiistaina saatiin jälleen kuulla tuoreesta lisäyksestä kokoonpanoihin, kun Växjö Lakersin riveissä SHL:n mestaruuden viime viikolla voittanut Janne Pesonen liittyi mukaan rinkiin.

Pesonen liittyy Leijonien MM-leiriryhmään perjantaina. 35-vuotias hyökkääjä on jo kokenut konkari arvokisoista, joissa hän on pelannut neljät aikuisten maailmanmestaruuskilpailut. Taskussa on myös Suomen tuorein MM-kultamitalli vuodelta 2011.

Ruotsin liigassa Pesonen takoi tällä kaudella 30 ottelussa tehot 8+14. Monitaiturina tunnettu mies kykenee pelaamaan sekä laita- että keskushyökkääjänä.

Uransa aikana Pesonen on päässyt nostamaan kannua Suomessa, Ruotsissa sekä KHL:ssä.

Myös Pesosen seuratoveri Tuomas Kiiskinen on mukana Leijonien MM-leirityksessä. Huhtikuun viimeiseillä viikolla alkaviin MM-kisoihin on tyrkyllä 30 pelaajaa, joista lopulliset valinnat kisajoukkueeseen tehdään.

Jo nyt nimetyn ryhmän lisäksi muutoksia saatetaan vielä nähdä, sillä NHL:n puolelta saattaa olla vielä lisää tulijoita Leijonien vahvistukseksi. Pelkästään tiistaina vapautui kolme uutta pelaajaa, kun Columbus Blue Jacketsin suomalaispelaajien kausi päättyi tappioon Washington Capitalsille.

Heidän lisäkseen vielä Minnesota Wildin Mikael Granlundin sekä Mikko Koivun ja Colorado Avalanchea edustaneen Mikko Rantasen tilanne MM-kisojen suhteen on vielä täysin auki.

Suomi pelaa seuraavan ottelunsa Hartwall Arenalla torstaina kello 18.30, kun vastaan asettuu Venäjä. Launtaina Suomi kohtaa Tshekin ja lopulta sunnuntaina Tukholmassa Ruotsin.

Tervetullut lisäys Leijonien kokoonpanoon ehdottomasti! Laita peukkua, jos sinäkin olet samaa mieltä! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);

 

Lue lisää aiheesta...