Lähde: Edmonton Oilersiin siirtyvä suomalainen tähtivahti nettoamassa hurjan tilin uudella sopimuksella

Viime vuodet Pietarin SKA:n riveissä KHL:ää pelanneen Mikko Koskisen uutisoitiin jo aiemmin oleman siirtymässä seuraavaksi kaudeksi NHL:n puolelle.

Nyt Koskisen ja Edmonton Oilersin välisestä sopimuksesta on valunut myös tietoja julkisuuteen – ja hinta on kova.

 

Mikko Koskista on jo pitkään pidetty yhtenä maailman parhaista maalivahdeista, jotka pelaavat NHL:n ulkopuolella. KHL:n suurseura Pietarin SKA:n riveissä Koskinen pääsi nostelemaan mestaruuspokaalia ja torjumaan isoja pelejä, mutta taustalla on kuitenkin siintänyt halut päästä vielä kokeilemaan taitoja Pohjois-Amerikassa.

New York Islandersin vuoden 2009 varaus sai pelata ensimmäisellä NHL-yrityksellään vain muutaman ottelun, eikä tulos ollut kovin vakuuttavaa. Nyt uuden kokemuksen ja pidemmän meriittilistan myötä Koskinen on kuitenkin tekemässä paluuta NHL:ään Edmonton Oilersin riveissä.

Pohjois-Amerikkalaisen Sportsnetin toimittaja Elliotte Friedman kertoo, että vaikka tiedot Koskisen ja Oilersin sopimuksesta ovat vielä vähäisiä, niin kyseessä olisi silti isot rahat.

– Oilers kiinnitti kaikessa hiljaisuudessa Koskisen hetki sitten, sen taustalla uskotaan olevan syynä se, että myös hänet vuonna 2009 varannut New York Islanders oli miehen perässä. Puheiden mukaan Koskinen on pyytänyt 2 vuoden sopimusta 2,5 miljoonan dollarin vuosipalkalla, Friedman kirjoittaa Sportsnetin sivuilla.

Tienasi jo KHL:ssä miljoonia

Kuluvalla kaudella 29-vuotias suomalaisvahti pelasi KHL:ssä 29 ottelua torjuntaprosentilla 93,7. Pudotuspelien 15 pelaamassaan ottelussa hän onnistui pitämään torjuntaprosenttinsa lukemassa 93,5.

Venäläissivusto Sports.ru julkaiseman KHL-palkkalistauksen mukaan Koskinen tienasi kuluvalla kaudella reilut 2,12 miljoonaa euroa kaudesta SKA:n riveissä. Samalla hän oli koko KHL:n neljänneksi parhaiten palkattu pelaaja.

Miltä kuulostaa? Olisiko Koskinen ansainnut mielestäsi suoraan enemmän, tai vähemmän palkkaa? window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);