Junnuvalmentajan sekoaminen tallentui kameralle – pukukopista vuotanut video toi potkut

Juniorijääkiekossa tunteet voivat välillä kuumentua, kuten useita kertoja aiemminkin on nähty.

Tämä valmentaja ylitti kaikki mahdolliset viivat kuitenkin pitäessään palopuhetta joukkueelleen pukukopissa.

Puheensa jälkeen apulaisvalmentajan paikalla ollut mies sai kenkää joukkueesta.

On toki ymmärrettävää, että valmentaja haluaa motivoida ja inspiroida pelaajiaan, mutta tämä on jotain aivan muuta.

Kanadalainen Littleton Youth Hockeyn valmentaja sekoaa täysin pitäessään palopuhetta ja huutaa nuorille kurkkusuoraan kirosanoilla höystettynä.

Pohjois-Amerikassa paljon keskustelua herättänyt video on viime päivinä levinnyt myös muualle maailmassa.

Kesken videon yksi pelaajista huutaa, että ”hei, he voivat kuulla meidät”, mutta valmentaja ei välitä vaan jatkaa paasaamista.

Ajatuksen taustalla vaikuttaa olleen jonkinlainen vitsi, sillä pelaajat nauravat mukana ja valmentaja itsekin hymyilee, mutta se oli kyllä todella yliampuvaa.

Yhdessä kohtaa valmentajan voi nähdä jopa nappaavan pukukopin reunalla olevaa pelaajaa rinnuksista ravistellessaan tätä ”hereille”.

Tällaisella kielenkäytöllä ja huutamisella ei pitäisi olla mitään paikkaa junnuliigoissa.

ABC Newsin mukaan jääkiekkoliiga tutkii parhaillaan videota ja sen ajaksi koko joukkue on hyllytetty.

Itse valmentaja taas on saanut seurasta potkut käytöksensä selvittyä videon myötä vanhemmille ja muille seuran jäsenille.

Katso pukukopista kuvattu video tästä:

GETTING THE PEE WEES FIRED UP LET'S GO

Posted by Spittin' Chiclets on Friday, November 3, 2017

Tykkää Urheiluraamatusta, jos olet todellinen urheilufani!