Loistavia uutisia: Krista Pärmäkoski matkaa muun joukkueen kanssa Etelä-Koreaan

Hiihdon ystävät saivat sunnuntaina ikäviä uutisia, kun suomen naisten Krista Pärmäkoski joutui palaamaan Italiassa järjestetyltä harjoitusleiriltä etuajassa.

Syyksi kerrottiin viikonloppuna noussut kova kuume.

Spekulaatiot Pärmäkosken terveydestä lähtivät nopeasti laukalle ja moni pelkäsi olympialaisten olevan pahimmassa tapauksessa ohitse hänen osaltaan.

Keskiviikkona saatiin kuitenkin huojentavia tietoja, kun päävalmentaja Reijo Jylhä kertoi Ilta-Sanomille, että Pärmäkoski matkaa Etelä-Koreaan alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Krista Pärmäkosken sairastuminen osui ikävään kohtaan ja pahimmassa tapauksessa sairaus voisi viivästyttää naisen osallistumista Pyeongchangin talviolympialaisiin.

Italiassa vietetyllä harjoitusleirillä noussut kuume on kuitenkin ilmeisesti jo hellittänyt, sillä keskiviikkona saatujen tietojen mukaan Pärmäkoski matkaa muun hiihtojoukkueen kanssa Etelä-Koreaan torstaina.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

– Taidettiin päästä säikähdyksellä. Kuume kesti vain yhden päivän, päävalmentaja Reijo Jylhä kertoi IS:lle.

Pärmäkosken ensimmäinen olympiahaaste on edessä jo 10. helmikuuta, kun vuorossa naisten yhdistelmäkilpailu.

Suomalaishiihtäjä vei viimetalvena MM-hopeaa samalla matkalla Lahdessa järjestetyissä kilpailuissa.

Loistavia uutisia! Toivotaan Kristalle pikaista paranemista ja menestystä olympialaisissa! window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);