Ilkka Herolalta huikea venytys normaalimäessä – taistelee yhdistetyn mitalista!

Suomen miesten matka yhdistetyn kilpailuissa käynnistyi keskiviikkona aamulla hypätyssä mäkikisassa.

Suomen yhdistetyn ykkösnimi Ilkka Herola iski komean suorituksen normaalimäen kilpailussa keskiviikkona.

Herolan lisäksi kisassa hyppäsivät myös Eero Hirvonen, Arttu Mäkiaho sekä Perttu Reponen. Ennakkokatsauksissa Herolaa pidettiin yhtenä kisan mitaliehdokkaista etenkin siksi, että moni muista kärkinimistä joutui jättämään leikin sikseen koronan vuoksi.

Vaikuttava suoritus mäkikisassa

Siinä missä muut suomalaiset jäivät reilusti alle sadan metrin hypyissään, niin Herola onnistui omalla suorituksellaan venyttämään metrit tasan 100.

Hyppynsä jälkeen Herola oli neljäntenä, mutta kierroksen lopussa nähtiin vielä muutama huima suoritus, jotka pudottivat häntä muutaman pykälän.

Kaikki on kuitenkin edelleen Herolan käsissä jopa mitalitaistelua ajatellen, kun miehet lähtevät kello 13 hiihtämään 10 kilometrin lenkkiä.

Kuva: All Over Press

Ladulle lähdettäessä yhdeksättä sijaa pitävällä Herolalla on eroa kärkeen reilu minuutti.

Yhdistetyn kilpailu jatkuu 10 kilometrin hiihdolla keskiviikkona kello 13.00.