Kokenut NHL-sisäpiiritoimittaja latasi suorat sanat Jesse Puljujärven suurimmasta ongelmasta, mutta samalla hän näkee tulevaisuudessa erään hyvin mielenkiintoisen mahdollisuuden suomalaishyökkääjän puolesta.
Edmonton Oilersia jo useamman kauden edustanut 24-vuotias Jesse Puljujärvi ei ole saanut NHL-uraansa käyntiin samaan tahtiin, mitä moni odotti ensimmäisen kierroksen varaukselta.
Kaudella 2016-2017 NHL:ään siirtynyt Puljujärvi on käynyt läpi useita vaikeita kausia, joiden vuoksi spekulaatiot torniolaisen siirrosta tai mahdollisesta paluusta takaisin Suomeen ovat velloneet villeinä jo pitkään.
Tällä kaudella puheet ovat saaneet entistä enemmän tuulta alleen ja arvostettu NHL:n sisäpiiritoimittaja Frank Seravalli otti hiljattain asiaan kantaa Daily Faceoff -sivustolla.
– Kaikki merkit viittaavat nyt siihen, että Puljujärven aika Edmontonissa on tulossa loppuun, Seravalli kirjoittaa.
Seravallin mukaan Puljujärven suurin ongelma ja kompastuskivi uralla on tämän peliälyn puute. Hän kuitenkin suitsuttaa suomalaishyökkääjää tämän luistelusta sekä kovasta työmoraalista.
Selvää on kuitenkin se, ettei Edmonton ole ollut nyt oikea paikka Puljujärvelle, joka kykenee Seravallin mukaan luomaan itselleen maalintekopaikkoja ja on tasoltaan laatupelaaja alempiin ketjuihin NHL:ssä.
Onko tässä Puljujärven seuraava osoite?
Pitkän analyysinsä lopussa meritoitunut NHL-toimittaja esittää myös spekulaatioita siitä, minne Puljujärvi voisi olla matkalla seuraavaksi kun ovi Edmontonissa käy.
Kenties kaikkein mielenkiintoisin ottaja voisi löytyä Floridan lämmöstä viime vuosien menestysdynastia Tampa Bay Lightningista.
Seravalli muistuttaa, että Tampa Bay on yksi niistä laatuseuroista, joka on kyennyt viime vuosina kehittämään myös vaikeuksissa olleita pelaajia.
– Lightning on NHL:n paras kehittämään pelaajia. He pitävät riskien ottamisesta ja hankkivat ahdinkoon joutuneita pelaajia. Jos joku voisi raivata roolin nopealle ja töitä paiskivalle pelaajalle, se olisi juuri Lightning, hän perustelee ajatustaan.
Yksi asian puolesta puhuva tekijä voisi toimittajan mukaan olla ehdottomasti myös se, että halutessaan Lightning voisi saada Puljujärven Edmontonista todella edulliseen hintaan.
Muita mahdollisia osoitteita suomalaishyökkääjälle ovat sisäpiiriläisen mukaan etenkin Florida sekä St.Louis Blues. Etenkin Blues on ilmaissut kiinnostuksen Puljujärveä kohtaan jo konkreettisesti kuultuaan myyntiaikeista.
Mikäli nämä spekulaatiot eivät osu kohdilleen, niin ottaja olisi todennäköisesti jokin häntäpään seuroista, joka ottaisi Edmontonin palkan maksettavakseen.
Tällä kaudella Puljujärvi on tehnyt 49 NHL-ottelussa tehot 4+6=10.
Mitä luulet, mikä joukkue olisi paras paikka Puljujärvelle kehityksen ja uran jatkon kannalta? Kerro oma mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa