Se kerta, kun Foppa vain kääntyi ympäri, nosti päänsä ja heitti tämän uskomattoman syötön

Me kaikki tiedämme, että Peter Forsbergin ranteet ovat puhdasta kultaa.

Silti välillä on vaikea uskoa silmiään, kun katselee videoklippejä Foppan peliuralta uudestaan vielä vuosia myöhemmin.

Vaikka kyse onkin rakkaan länsinaapurimme tähtipelaajasta, niin on todellisen kiekkofanin pakko antaa arvostusta myös tämän legendan teoille ja taidoille.

Taito, tarkkuus sekä ajoitus. Kaikki nuo kolme asiaa kohtasivat miehen pelissä ja kerta toisensa jälkeen Foppa onnistui vapauttamaan joukkuetoverinsa läpiajoon tai tarjoilemaan muutoin uskomattomia paikkoja maaleille.

Tästä todisteena ovat miehen 636 syöttöpistettä uran 708 NHL-ottelussa.

Hän ei edes tarvinnut paljoa aikaa, taikka tilaa. Riitti vain, että hän kääntyi ympäri, katsoi ylös ja vippasi kiekon – hyvin pian se oli jo maalin perukoilla.

Tämä klassinen ”quarterback”-syöttö, jonka Foppa tarjoili Rob Blakelle, on jotain, mitä voisi katsella vian uudestaan ja uudestaan.

On vaikea uskoa silmiään tätä katsellessa: Sitä ei meinaa edes tajuta ensikatselulla. Nyt puhutaan todellisesta pelisilmästä.

Forsbergin silmänräpäyksessä käännöksen jälkeen heittämä korkea vippisyöttö on kuin suoraan amerikkalaisesta jalkapallosta ja se löytää suoraan tiensä joukkuetoverin lapaan.

Viimeistelyssä ei ole mitään ongelmia ja kiekko lepää hetkeä myöhemmin maalin perukoilla.

Katso video uskomattomasta syötöstä tästä: