Pekka Rinnettä riepoteltiin Winnipegin hurjassa nousussa – Patrik Laine jatkoi pistetehtailuaan

Winnipeg Jets onnistui yön pudotuspelissä voittamaan Nashville Predatorsin maalein 7-4.

Jetsin voitto oli komeaa katseltavaa, sillä Nashville nousi pelin alussa jo 3-0 johtoon Mike Fisherin, P.K Subbanin sekä Austin Watsonin maaleilla.

Ottelusta muodostui lopulta todellinen kärsimysnäytelmä Nashvillen maalinsuulla torjuneelle Pekka Rinteelle, joka ohitettiin viisi kertaa illan aikana.

Nashville Predators lähti kovalla temmolla illan otteluun, kun se haki itselleen ensimmäiseen erään jo 3-0 johdon Winnipeg Jetsiä vastaan.

Kanadalaiset eivät kuitenkaan tästä vaivaantuneet, vaan lähtivät toisessa erässä hakemaan tosissaan kavennusta. Yritys kantoi lopulta tulosta, sillä erän loppuun mennessä Jets oli noussut jo tasoihin maalein 3-3.

Suomalaiskosketusta nähtiin Jetsin 4. maalissa, jonka syöttäjänä toimi Patrik Laine. Osuma nähtiin aivan kolmannen erän viimeisellä minuutilla, kun Paul Statsny syötti ensin Laineelle, joka sitten jakoi pitkän syötön halki kentän siellä odottaneelle Dustin Byfuglienille.

Illan ykköstähtenä palkittu Byfuglien ei erehtynyt vaan tykitti Laineen komeasta syötöstä suoraan kiekon maalin perukoille tasoittaen ottelun.

Kolmannessa erässä lisää maaleja

Kolmannessa erässä Filip Forsberg toi Nashvillen vielä tasoihin, mutta hetkeä myöhemmin ylivoimalla Jets pääsi kuittaamaan tilanteen viemällä pelin 5-4:ään, jonka jälkeen loppu olikin taputtelua. Viimeisellä minuutilla Jets iski vielä kahdesti kiekon tyhjään maaliin viimeistellen lukemat 7-4.

Pekka Rinteelle kirjattiin ottelussa 38 torjuntaa, mutta ilta oli kaikkea muuta kuin hyvä suomalaistorjujan kannalta. Patrik Laineen tehomerkintöihin suurilukuisessa voitossa kirjattiin vain tuo 4. maalin syöttöpiste.

Laine on nyt tehnyt pudotuspeleissä tehot 2+5=7.

Winnipeg Jets johtaa ottelusarjaa nyt voitoin 2-1.

Tästä voit katsoa kaikki ottelun kohokohdat:

Aivan käsittämätön nousu Winnipegiltä! Kumman uskot menevän jatkoon tästä pudotuspeliparista? window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);