Päätöksiä tulossa lähipäivinä: Liittyvätkö nuoret NHL-tähdet Leijonien riveihin?

Suomen jääkiekkomaajoukkue on saanut toistuvasti huonoja uutisia Pohjois-Amerikan suunnalta, kun pelaaja toisensa jälkeen on ilmoittanut, että tämän kevään MM-kisat tulevat jäämään väliin.

Vapailla markkinoilla on kuitenkin vielä tukku todellisia pelimiehiä, joiden päätöstä voidaan odotella seuraavien viikkojen aikana.

Tiistai-iltana saatiin jälleen huonoja uutisia, kun Aleksander Barkovin kerrottiin kieltäytyneen MM-kisoista. Samana päivänä kuultiin myös se, ettei Leijonien luottovahti Mikko Koskinen aio matkustaa Tanskaan kisoihin.

Koskinen kertoi kärsineensä loukkaantumisesta olympialaisissa, josta toipumiseen hän aikoo nyt keskittyä. KHL:n pudotuspelit mies veti läpi kipulääkkeiden avulla.

Vapaita pelimiehiä on kuitenkin yhä markkinoilla, kuten esimerkiksi Carolina Hurricanesin suomalaistähdet Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho. Kumpikaan suomalaistähdistä ei kuitenkaan vielä ole kertonut, ovatko he tulossa kisoihin vai eivät.

Carolinan kausi päättyi runkosarjaan, mutta nuorukaisten lopullista päätöstä MM-kisojen suhteen saadaan vielä odottaa. Sebastian Aho kertoi Ilta-Sanomille, että aikoo tehdä virallisen päätöksen asiaan liittyen päästyään takaisin Suomeen.

Myös Teräväinen on kertonut, että pohtii vielä asiaa, mutta ei ole tehnyt varmaa päätöstä. Kaksikko olisi todella kova lisäys Suomelle, sillä he pelasivat uransa parasta kiekkoa tällä kaudella.

Aho kirjautti itselleen 78 ottelussa tehot 29+36=65 ja Teräväinen taas 82 ottelussa 23+41=64.

Teräväinen kertoi lehdelle, että on kärsinyt koko kauden ajan pienistä vammoista. Silti miehellä riittäisi omien sanojensa mukaan intoa lähteä kisoihin.

Mitä sinä luulet? Lähtevätkö nuoret hurrikaanien tehomiehet mukaan Tanskaan? window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);