Neljän suomalaistähden kausi päättyi NHL:ssä – Leijonille tarjolla aivan mieletön jättipotti vahvistuksia

Nashville Predators hävisi yöllä ratkaisen seitsemännen ottelun Winnipeg Jetsille, jonka myötä joukkueen kausi NHL:ssä tuli päätökseen.

Jetsin jatkon myötä Patrik Lainetta ei tulla näkemään kevään MM-kisoissa Suomen paidassa, mutta Nashvillen puolelta saatavilla olisi kuitenkin todellinen jättipotti.

Winnipeg Jets kampesi selkeän voiton lukemin 5-1 Nashville Predatorsista torstain ja perjantain välisenä yönä. Voiton myötä Winnipeg jatkaa konferenssinfinaaliin, jossa se kohtaa Vegas Golden Knightsin.

Nashvillen kauden päätös oli varmasti monelle pettymys, mutta samalla se avasi mielettömän vahvistuksien mahdollisuuden Leijonien kokoonpanoon käynnissä olevia Tanskan MM-kisoja ajatellen.

Predatorsin riveissä pelaa peräti neljä suomalaista, joista jokainen olisi erittäin kova ja tervetullut vahvistus Leijoniin, jotka kohtaavat lauantaina Kanadan. Kisapasseja on myös yhä leimaamatta, joten osa vahvistuksista voisi todellakin toteutua.

Nashvillen tähtimaalivahti Pekka Rinne on loistanut aiemminkin MM-jäillä sekä maajoukkueessa ja nyt tappion myötä hampaankoloon on voinut jäädä vielä haluja pelata kevään aikana. On kuitenkin täysi kysymysmerkki, että pystyykö Rinne kasaamaan itsensä tappion jälkeen, sillä mies syytteli itseään todella vahvasti Predatorsin putoamisesta.

Saapuessaan Betoni-Pekka olisi ehdottomasti Suomen ykkösmaalivahti, mutta päätös on lopulta pelaajan itsensä varassa.

Kakkosmaalivahtina toimivan nuoren Juuse Saroksen kohdalla tilanne on kuitenkin toinen. Voidaan pitää jopa hyvinkin mahdollisena, että Saros tullaan näkemään Leijona-paidassa vielä lähipäivinä, sillä nuorella ja taitavalla maalivahdilla riittää varmasti yhä pelihaluja.

Taustalla on kolmet MM-kisat, joista on jäänyt tuomisiksi kaksi hopeaa.  Ongelmaksi muodostuu kuitenkin Saroksen sopimus, joka on katkolla tämän kauden jälkeen. Niinpä Nashville Predatorsilla on isoin sanavalta tänä keväänä siinä, tullaanko Saros näkemään Leijonissa.

Voimaa ja maalintekotaitoja

Nashvillen työmyyrä Miikka Salomäki olisi myös erittäin toivottu vahvistus Leijonien riveihin, vaikka mies ei olekaan mikään maalipyssy. Fyysinen rouhija toisi tarvittavaa kovuutta syvyyttä Leijonien peliin, jota tullaan varmasti tarvitsemaan, kun jatkossa vastustajat kovenevat. Salomäellä tilanne on kuitenkin myös auki sopimuksen osalta ensi kaudeksi, joten MM-kisoista on vielä mahdotonta sanoa mitään.

Sitten olisi vielä luvassa nuori malipyssy, jota varmasti jokainen suomalainen jääkiekkofani toivoisi Leijonien matkaan – nimittäin Eeli Tolvanen.

Jokereiden KHL-kauden jälkeen NHL:n puolelle siirtynyt Tolvanen on pelannut pitkän kauden KHL:n, NHL:n, nuorten MM-kisojen sekä EHT-turnausten myötä, mutta intoa voisi vielä olla.

Tolvasen kohdalla kyse olisi todella kovasta vahvistuksesta, sillä mies on sylkenyt tämän kauden aikana maaleja hurjalla vireellä ja todistanut kerralla kaikille, että kuuluu täysin oman ikäluokkansa eliittiin 19-vuotiaana.

Mutta mitä tekevät Lauri Marjamäki ja Jere Lehtinen? Sen saamme tietää tulevien päivien aikana.

Lue lisää:

Tähtipelaajalta tiukkoja kommentteja suomalaisvahdista: ”Olen todella kyllästynyt siihen”

Nyt olisi kyllä erittäin kovia nimiä tarjolla Leijoniin! Kenet tästä nelikosta sinä haluaisit ehdottomasti saada mukaan? window.fbMessengerPlugins = window.fbMessengerPlugins || { init : function() { FB.init({ appId: "1678638095724206", xfbml: true, version: "v2.6" }); }, callable : [] }; window.fbAsyncInit = window.fbAsyncInit || function() { window.fbMessengerPlugins.callable.forEach( function( item ) { item(); } ); window.fbMessengerPlugins.init(); }; setTimeout( function() { (function(d, s, id){ var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) { return; } js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = "//connect.facebook.net/en_US/sdk.js"; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs); }(document, 'script', 'facebook-jssdk')); }, 0);