LEIJONILLE OLYMPIAKULTAA! Suomi kaatoi Venäjän historiallisessa finaalissa

Suomi ja Venäjä kohtasivat toisensa Pekingin talviolympialaisten miesten jääkiekon finaaliottelussa varhain sunnnuntaina. Leijonat nappasivat hurjan taistelun jälkeen Suomelle historian ensimmäisen olympiakullan jääkiekosta.

Suomen ja Venäjän välinen jääkiekon olympiafinaali oli todellinen trilleri ensimmäisestä erästä lähtien. Vahvasti ottelun aloittaneet Leijonat olivat koko ajan mukana taistossa ja näyttivät vaarallisuuteensa viemällä ensimmäisen erän laukaukset selkeästi nimiinsä. 

Venäjä pääsi kuitenkin yllättämään suomalaiset ylivoimalla vieden pelin itänaapurin 0-1 johdossa lopulta erätauolle asti. Myös Leijonat pääsivät erässä kokeilemaan mallikkaasti pyörineellä ylivoimallaan, mutta tulosta ei valitettavasti kuitenkaan syntynyt. 

Toista erä oli ehditty pelata reilut 4 minuuttia, kun puolustaja Ville Pokka onnistui iskemään Suomen tasoihin. Siniviivan tuntumasta lähtenyt laukaus upposi hyvän maskin ansiosta tarkalla sijoituksella sisään venäläisvahdin selän taakse.

Maalin syöttäjiksi mekittiin Hannes Björninen sekä Atte Ohtamaa. Toisessa erässä ei nähty enemää maaleja puolin eikä toisin.

epa09773406 Hannes Bjoerninen (C) of Finland in action against Alexander Nikishin (R) of Russia during Men’s Ice Hockey gold medal match between Finland and the Russian Olympic Committee at the Beijing 2022 Olympic Games, Beijing, China, 20 February 2022. EPA-EFE/ALEX PLAVEVSKI

Unelmien alku viimeiseen erään

Kolmatta erää ei ehditty pelata kuin 30 sekuntia ennen kuin Hannes Björninen jo upotti limpun venäläisvahdin selän taakse vieden Leijonat 2-1 johtoon.

Maalin syöttäjiksi merkittiin Marko Anttila ja Atte Ohtamaa.

Maalin jälkeen Leijonat jatkoivat myllytystä entistä kovemmalla otteella ja pitivät selvästi Venäjää köysissä. Tilanne oli silti vaarallinen, sillä yhden maalinetumatka ei vielä lupaa mitään.

Venäjän joukkueen selkäranka tuntui kuitenkin katkenneen jo aiemmin, sillä joukkueen pelaaminen tuntui hajonaiselta, eikä se muutamaa yksilösuoritusta lukuunottamatta onnistunut rakentamaan kovin vaarallisia paikkoja.

Sen sijaan Suomen nelosketju onnistui kerta toisensa jälkeen näyttämään, kuinka paljon syvyyttä Leijonista todella löytyy. Venäjä haki lopussa ratkaisua vielä yhden miehen ylivoimalla ottamalla maalivahdin pois maalilta, mutta tulosta ei tullut.