Leijonien hartain toive kävi toteen – NHL:n suomalaisten pistepörssin voittaja mukaan MM-kisoihin!

Loistavan kauden NHL:ssä pelannut 21-vuotias Mikko Rantanen tule vahvistamaan Leijonia kevään MM-kisoihin.

Rantasen ja Colorado Avalanchen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun Nashville Predators oli pudotuspelisarjassa vahvempi voiton 4-2.

Runkosarjan tehokkain suomalaispelaaja on todellinen supervahvistus Leijonille, sillä Rantanen rikkoi kauden aikana kautta aikojen neljäntenä suomalaisena pelaajan 80 tehopisteen rajan NHL:ssä.

Kauden aikana suomalaistykki takoi Avalanchen paidassa huimat tehot 29+55=84.

– Olen saanut nyt vetää happea NHL-pudotuspelien päättymisen jälkeen. On taas mukavaa hypätä kaukaloon. Haluan ehdottomasti olla mukana MM-kisajoukkueessa, nuorukainen kertoo Jääkiekkoliiton tiedotteessa.

Rantasen liittyminen mukaan tarkoittaa sitä, että alunperin heikolta näyttänyt tilanne NHL-vahvistusten suhteen onkin kääntynyt aurinkoisempaan suuntaan.

Mukana Leijonissa tullaan näkemään Carolina Hurricanesin suomalaiskaksikko Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen, Minnesota Wildin Mikael Granlund sekä nyt viimeisimpänä saapumisensa vahvistanut Colorado Avalanchen Rantanen.

Lue lisää:

Jääkiekon MM-kisat 2018: Tässä on kaikki, mitä sinun tulee Tanskan kisoista tietää!

NHL-vahvistus istutettiin Liigan pistekuninkaan vierelle Leijonien harjoituksissa

Exit mobile version