Petra Ollille hävinneeltä kanadalaiselta raju tilitys tiukan finaalin jälkeen: ”Mielestäni olin parempi”

Painija Petra Olli teki keskiviikkona upeaa suomalaista uhreiluhistoriaa, kun hän voitti maailmanmestaruuden kukistettuaan MM-finaalissa kanadalaisen Danielle Lappagen lopulta pistein 6-5.

Suomalaisen mestaruus ei kuitenkaan tuntunut kilpasiskosta hyvältä ja nyt hän onkin antanut rajun avautumisen pohjois-amerikkalaisele medialle.

Painija Petra Olli sai koko Suomen nousemaan seisaalle aiemmin tänä vuonna, kun hän nappasi nimiinsä painin Euroopan mestaruuden kiillottaen Rion olympialaisissa tapahtuneen pettymyksen pois mielestään.

Keskiviikkona Olli oli jälleen tosi toimissa molskilla, kun hän otteli MM-finaalissa kanadalaista Danielle Lappagenia vastaan.

Finaali oli tiukkaa vääntöä, mutta lopulta Petra Olli vei mestaruuden nimiinsä pistein 6-5. Ennen virallista julistusta areenalla nähtiin melkoista sekoilua, kun molemmat urheilijat ehtivät jo luulla voittaneensa mestaruuden. Innoissaan olleen kanadalaisen riemu muuttui kuitenkin nopeasti järkytykseksi ja pahaksi pettymykseksi.

Rankka avautuminen haastattelussa

Kanadalaisen hapan ilme jäi varmasti monien suomalaiskatsojien mieleen. Heti ottelun jälkeen hän summasi tilannetta urheilujätti TSN:n haastattelussa, eikä säästellyt sanoja kertoessaan oman mielipiteensä finaalista.

– Mielestäni olen parempi, joten minun olisi pitänyt olla koko ajan hieman hyökkäävämpi, hän totesi.

– (Finaali) Päättyi valtavaan pettymykseen. Todellakin luulin, että hoidin sen, Lappagen kertoi vihaisena viitaten ottelun loppuun, jossa hän onnistui kahden pisteen arvoisessa suorituksessa tasoittaen pisteet 5-5:een.

– Olen edelleen hyvin hämilläni ja tunteet ovat pinnassa sen jäljiltä, hän jatkaa.

Kanadalaisen epäonneksi hänellä oli kuitenkin taskussaan varoitus ja lopulta Lappagen valmentajan tuloksettomaksi jäänyt haasto toi Ollille vielä yhden lisäpisteen sementoiden loppulukemat suomalaisen hyväksi 6-5:een.

– Suoriuduin ihan hyvin, mutta tiedän, että voitto olisi ollut otettavissa, Lappagen manasi haastattelussa.

28-vuotias kanadalainen oli kuitenkin loppujen lopuksi myös tyytyväinen iltaan, sillä hänellä ei ole taskussa aiempia arvokisamitaleja ja vastus oli finaalissa kova.

– Joka tapauksesa oli todella mahtava selviytyä finaaliin saakka. Se on urani paras saavutus, hän totesi pettymyksen hieman hellitettyä.

Onnittelut vielä Petra Ollille! Parempi onni matkaan ensi kerralla myös kanadalaiselle kilpakumppanille.
 

Lue lisää aiheesta...