Unelmien täyttymys: Suomalaispuolustaja solmi NHL-sopimuksen menestyneen suurseuran kanssa

18-vuotias suomalaispuolustaja Henri Jokiharju on viimeisin nuorista suomalaistähdistä, jotka ovat viime aikoina onnistuneet solmimaan NHL-sopimuksen.

Chicago Blackhawks NHL-seura tiedotti tiistaina verkkosivuillaan, että se on solminut Jokiharjun kanssa kolmivuotisen NHL-sopimuksen. Jokiharju on Blackhawksin oma varaus kesän 2017 NHL-varaustilaisuudesta.

Jokiharjun sopimus päättyy kauteen 2020-2021.

Jokiharju on edustanut urallaan A-SM -tasolla Suomessa Tapparaa, josta hän siirtyi kaudeksi 2016-2017 Pohjois-Amerikkaan kiekkoilemaan WHL-liigaan Portland Winterhawksin riveihin.

Kaksi kautta Portlandissa ovat tuottaneet tulosta ja niiden aikana Jokiharju on iskenyt 134 ottelussa komeat tehot 21+98=119.

Tämän lisäksi Jokiharjulla on taskussaan alle 18-vuotiaiden MM-kulta vuodelta 2016. Viimeisimmissä kisoissa Jokiharju iski 5 otteluun tehot 2+2=4.

Kilpailu pelipaikoista Blackhawksin siniviivalla on kovaa, mutta mikäli Jokiharju pystyy parantamaan peliään samalla tavalla kuin on osoittanut WHL:n puolella, niin hänen näkemisensä Blackhawksin punaisessa nutussa NHL-jäillä lähitulevaisuudessa ei ole mitään utopiaa.

Exit mobile version