Poliisi tutkii CHL:ssä tapahtunutta törkytaklausta

CHL:n pudotuspeleissä nähtiin tiistaina harvinaisen ruma ja törkeä taklaus. Nyt Ruotsin poliisi on kertonut asian etenevän poliisitutkintaan.

Ruotsalaisen Brynäsin ja saksalaisen Mannheimin välistä ottelua oli jäljellä enää 30 sekuntia, kun Mannheimin pelaajan päässä pimeni täysin.

Thomas Larkin päätti ilman mitään varoitusta ajaa täysin pystyyn kiekottomana olleen Brynäsin Daniel Paillen.

Taklauksesta teki vielä pahemman se, että Paille ei edes nähnyt Larkinia, vaan tämä iski yllättäen Paillea päähän.

Iskun voimasta Paille putosi jään pintaan, eikä kyennyt hetkeen liikkumaan itse.

Larkinille tuomittiin teosta 50 minuuttia rangaistuksia ja lopulta CHL langetti miehelle neljän ottelun pelikiellon.

Nyt Ruotsin poliisi on kuitenkin ilmoittanut, että tapauksesta käynnistetään poliisitutkinta.

Nähtyään ottelussa tapahtuneen murhanhimoisen taklauksen syyttäjä Joakim Johansson on päättänyt, että viranomaiset tulevat tutkimaan teon.

Viranomaisilla on jo käsissään tutkittavaa materiaalia ottelusta kuvatussa tv-lähetyksessä, jossa taklaus nähdään.

Tarkemman tarkastelun jälkeen syyttäjä aikoo kuulla Thomas Larkinia tapaukseen liittyen.

Katso video Larkinin järjettömästä taklauksesta tästä:

https://twitter.com/HockeyWebCast/status/928012262597677056

 

Lue lisää aiheesta...