Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kruunasi upean nuorten MM-kisaturnauksen voitolla finaalissa Yhdysvalloista.
Suomi selvitti tiensä finaaliin voitettuaan Ruotsin lauantaina selvin lukemin. Yhdysvallat taas kaatoi puolivälierässä Tshekin maalein 4-1.
Finaali oli heti ensimmäisestä erästä Pikkuleijonien hallintaa ja ensimmäisessä erässä Suomi siirtyi jo 2-0 johtoon.
Toisessa erässä pelitempo hieman kääntyi ja USA pääsi rinnalle kavennettuaan pelin tasan 2-2:een. Suomi ei toisessa erässä maaleilla juhlinut, mutta kolmannessa erässä upean kaksi vastaan yksi hyökkäyksen päätteeksi alivoimalla, kun turnauksen tehomies Niklas Nordgren löi Leijonat 3-2 johtoon.
USA haki vielä lopussa kavennusta kuudella kenttäpelaajalla ja tyhjällä maalilla, mutta Suomi kesti tilanteen loppuun asti ja vei mestaruuden lukemilla 3-2.
Erän lopulla Suomelle vihellettiin vielä kyseenalainen jäähyy, mutta Pikkuleijonat kesti sen ja taisteli lopulta upean voiton.
Suvereeneilla otteilla turnausta hallinnut Suomi kuittasi siis upealla pelillä itselleen maailmanmestaruuden!